• TS: Etelä-Suomen avi harkitsee rikosilmoituksen tekemistä saamastaan koronarajoituspalautteesta – "Aika rankkaa palautetta"

    Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) harkitsee rikosilmoituksen tekemistä saamastaan palautteesta, kertoo Turun Sanomat.
    Koronarajoituksista tulleen palautteen sävy ja laajuus yllättivät Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvistin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Koronarajoituksista tulleen palautteen sävy ja laajuus yllättivät Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvistin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    14.8.202121:00
    STT

    Avin torstaina julkaisema päätös pääkaupunkiseudun koronarajoitusten kiristymisestä keräsi runsaasti palautetta.

    "Aika rankkaa palautetta, sanotaanko näin. On mietinnässä, että tehdäänkö rikosilmoitusta", Etelä-Suomen avin ylijohtaja Merja Ekqvist kertoi lehdelle.

    Saadun palautteen sävy ja laajuus yllättivät Ekqvistin.

    "Vähän yllättävää, sillä keväällä on kuitenkin ollut samat rajoitukset voimassa, mutta ne eivät aikaisemmin herättäneet samanlaista reaktiota", Ekqvist sanoi.

    Hän ei halunnut kommentoida lehdelle palautteen sisältöä tarkemmin.

    Päätöksessä puhuttivat erityisesti tarpeettoman tiukiksi tulkitut rajoitukset lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta. Avi tarkensi rajoitusten tulkintaa erillisellä tiedotteella perjantaina.

    "Edelleenkin lasten ja nuorten harrastustoimintaa voi jatkaa. Ei ihan niin kuin ennenkin, mutta sillä edellytyksellä, että harrastustilassa on mahdollisuus pitää turvavälit", Ekqvist sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Etelä-Suomen avi
    koronarajoitukset
    rikosilmoitus
    palaute
    lasten ja nuorten harrastukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria