• Korvasieniä saa myydä edelleen - muista oikea käsittely

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ei ole kieltämässä korvasienten kaupallista käyttöä. EU:ssa kiellosta on keskusteltu, koska syötynä käsittelemätön korvasieni on hengenvaarallinen.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    26.4.201211:19
    MT toimitus

    Maassamme on pitkä perinne ja käytännön osaaminen korvasienten käsittelyssä. Oikealla käsittelyllä korvasienet ovat turvallista syötävää, Evira muistuttaa.

    Tuoreiden ja kuivattujen korvasienten myyntipaikalla on oltava näkyvillä varoitusmerkintä sienten myrkyllisyydestä sekä korvasienten käsittelyohjeet.

    Evira suosittelee, että tuoreita korvasieniä myytäisiin kuluttajille ainoastaan palvelumyyntinä. Näin myyjä voi opastaa asiakasta sienten oikeasta käytöstä.

    Korvasienen saattaa sekoittaa saman näköiseen huhtasieneen, joka ei ole myrkyllinen. Kaikki Suomessa asuvat eivät myöskään tiedä, että korvasieni on myrkyllinen.

    Evira on julkaissut kuluttajille esitteitä korvasienten käsittelyohjeista suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi

    Korvasienten käsittelyohjeet

    Keittäminen: Korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.

    Kuivaaminen: Korvasieniä voidaan säilöä kuivaamalla ne rapeiksi. Kuivattuja korvasieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (100 g sieniä ja 2 l vettä). Liotuksen jälkeen korvasienet keitetään kahteen kertaan kuten tuoreet korvasienet.

    Muista: Korvasieniä kuivattaessa tai keitettäessä on tuuletettava hyvin. Korvasienten liotus- ja keittovettä ei saa käyttää ruoanvalmistuksessa.

    http://www.evira.fi

    Artikkelin aiheet
    korvasieni
    elintarviketurvallisuus
    Evira
    ruoanvalmistus
    sienet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria