LUKENUT MIES
Kirjan nimi ”Lihatalonpojat ja heidän yhtiönsä” johtaa hiukan harhaan. Lihatalonpojista puhutaan aika vähän. Heidän asemansa muutokset tulevat paremmin esille.
Reipas muutos koettiin esimerkiksi, kun toimitusjohtaja Simo Palokangas pestasi konsultin valitsemaan osuuskuntaan hallituksen jäseniä. Karsittiin sopimaton aines, joka keskittyi enemmän tuottajahintoihin kuin yhtiön parhaaseen.
Viranomaisten vahvalla ohjauksella taas erotettiin osuuskunnan ja yrityksen hallinto toisistaan. Lihatalonpoikien valta alkaa olla aika pitkän vitjan päässä.
Kirja kertoo suomalaisen lihabisneksen tarinan sadalta vuodelta ja kehityksen kahdeksi kansainväliseksi konserniksi.
Paljon siitä kertoi jo tohtori Sami Karhu Pellervon paksussa satavuotishistoriassa. Johtavan suomalaisen lihatalon historia syventää tarinaa. Sillä johtava lihatalo varsinaissuomalaisten talonpoikien perustama LSO on aina ollut, vaikka dynaamisimmat toimijat ovatkin usein häärineet toisaalla.
Keskusjärjestö TLK:n pesänjaossa LSO maksoi itsensä kipeäksi. Vastineeksi se sai HK:n tuotemerkin ja sinisen lenkin sekä runsaasti arvokasta Väinö Tannerin tonttimaata Vantaalta OTK:n makkaratehtaan peruina.
Seppo Paatelaisen Itikka oli kovin kilpailija, mutta tanskalaisten pelossa edut välillä yhtyivät. Kun LSO halusi ostaa Kariniemen broileritehtaan, Paatelainen lainasi epäröimättä puuttuvat rahat.
Tämän vuosikymmenen kiinnostavat tapahtumat on kerrottu aika luonnosmaisesti. Kirjoittajien varovaisuus on ymmärrettävää yrityksen itse kustantamassa juhlakirjassa.
Kirjan lopussa lukija viettää haikeita hetkiä selatessaan luetteloa yrityksistä, joissa LSO on ollut mukana. Ennen oli paljon yksinkertaisempaa. Esimerkiksi lahtelaisen Suoli ja Elin Oy:n nimi kertoo tyhjentävästi suomeksi yrityksen toimialan.
PEKKA ALAROTU
Laura Puro ja Veijo Åberg:
Lihatalonpojat ja heidän yhtiönsä. LSO, HK Scan ja liha-alan muutos. 277 sivua.
LSO Osuuskunta ja Edita.