• HS: Finanssivalvonnan mukaan LähiTapiolan uusi pääjohtaja ei ole pätevä tehtäväänsä

    Juha Koponen nimitettiin LähiTapiolan pääjohtajaksi huhtikuussa, ja hänen on määrä aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa.
    Uutiset
    4.9.201909:31
    STT

    LähiTapiola-ryhmän uudelta pääjohtajalta Juha Koposelta puuttuu riittävä vakuutusalan tuntemus tehtäviensä hoitamiseen, katsoo Finanssivalvonta (Fiva) heinäkuussa yhtiölle antamassaan ilmoituksessa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

    Koponen nimitettiin LähiTapiolan pääjohtajaksi huhtikuussa, ja hänen on määrä aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa. Hän seuraa pääjohtajana kuluvan vuoden lopussa eläkkeelle jäävää Erkki Moisanderia.

    Fiva ottaa vakuutusyhtiöiden johtajanimityksiin kantaa siksi, että yksi sen tehtävistä on turvata vakuutusten ottajien edut, lehti kirjoittaa. HS:n mukaan Fivan hylkäävä lausunto ison vakuutuskonsernin pääjohtajavalinnassa on poikkeuksellinen.

    Kauppatieteiden maisteri Koponen, 53, on aiemmin toiminut muun muassa Veikkauksen toimitusjohtajana ja lääkejakelija Tamron konsernijohtajana.

    Koponen on HS:n mukaan työskennellyt LähiTapiolan pääkaupunkiseudun yhtiöiden hallituksen jäsenenä vuodesta 2017. Fivan mukaan alueellisen vakuutusyhtiön hallituksen jäsenyyttä ei kuitenkaan voida pitää nyt kyseessä oleviin tehtäviin riittävänä osoituksena vakuutustoiminnan tuntemuksesta.

    Lehti kertoo, että LähiTapiola on yrittänyt pätevöittää Koposta laatimalla hänelle koulutusohjelman ennen vuodenvaihteessa alkavan pääjohtajan tehtävää. LähiTapiola lähetti Finanssivalvonnalle HS:n mukaan kevään aikana useita vakuutusyhtiön johdon luotettavuus- ja sopivuusselvityksiä sekä Koposelle tarkoitettuja koulutus- ja perehdyttämisohjelmia.

    Nämä eivät kuitenkaan vakuuttaneet Fivaa, ja lehden mukaan valvoja muun muassa edellytti yhtiöltä heinäkuussa selvitystä lisätoimenpiteistä, joiden avulla

    ”Finanssivalvonta voi varmistua siitä, että Juha Koposella on riittävä vakuutustoimialan osaaminen kyseessä olevien tehtävien hoitamiseksi ennen kuin hän aloittaa ao. tehtävissä”, lehti kirjoittaa.

    LähiTapiolan henkivakuutusyhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajan Totti Salkon mukaan Koponen on kompetentti, kun hän ottaa tehtävät vastaan vuoden vaihteessa.

    "Ei ole syytä epäillä, että hän ei aloittaisi tehtävässä, Salko sanoi tiistaina HS:lle."

    Lehden mukaan Finanssivalvonnan hylkäävä ilmoitus heinäkuussa ei tullut LähiTapiolalle yllätyksenä. Fiva oli varoittanut yhtiön ylintä johtoa jo keväällä ennen nimitystä ja siitä tiedottamista.

    Artikkelin aiheet
    Juha Koponen
    LähiTapiola
    Finanssivalvonta
    pätevyysvaatimus
    johtajanimitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle