• Poliisi Porvoon ampumisesta: Epäiltyinä kaksi miestä, joita molempia etsitään yhä

    Kaksi poliisia haavoittui ampumisessa. Toinen poliiseista on haavoittunut vakavasti, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa ja hänen tilansa on vakaa.
    Poliisi sai tehtävän pienteollisuusalueelle tavanomaisena hälytystehtävänä.
    Poliisi sai tehtävän pienteollisuusalueelle tavanomaisena hälytystehtävänä. 
    Uutiset
    25.8.201919:48
    STT

    Porvoon viime yön ampumisesta epäillään kahta miestä, jotka ovat edelleen vapaalla jalalla. Molempia epäillään murhan yrityksestä. Miehillä voi olla myös taustajoukkoja, poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa.

    Poliisi sai tehtävän Porvoon pienteollisuusalueelle puolenyön jälkeen sunnuntain vastaisena yönä tavanomaisena hälytystehtävänä. Kun poliisi tuli paikalle, heitä uhattiin aseella ja ammuttiin heti.

    Kaksi poliisia haavoittui ampumisessa. Toinen poliiseista on haavoittunut vakavasti, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa ja hänen tilansa on vakaa. Toinen on päässyt jo pois sairaalahoidosta.

    "Olemme päässeet kuulemaan loukkaantuneita poliiseja, ja tapahtumien kulku on pääpiirteissään poliisin tiedossa", kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho tiedotteessa.

    Poliisi ei kertonut tiedotustilaisuudessa tarkemmin tapahtumien kulusta tutkinnallisiin syihin vedoten. Ampuminen tapahtui Porvoon Koneistajantiellä kello 00.30:n aikaan.

    Poliisin mukaan on mahdollista, että epäillyt ovat poistuneet maasta. Poliisi antoi ymmärtää, että naapurimaita on pidetty tilanteesta ajan tasalla.

    Poliisi pyytää vihjeitä kaikista havainnoista Koneistajantien läheisyydestä. Epäiltyjen tuntomerkkejä ei kuitenkaan toistaiseksi kerrottu.

    "Alue on yleensä yöaikaan hiljainen, eli siellä on liikennettä hyvin vähän. Jokainen havainto jalan tai autolla liikkuvista henkilöistä tuohon aikaan on kiinnostava", Huhta-aho sanoo.

    Vihjeet havainnoista tapahtuma-alueella tai muita tietoja voi toimittaa osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi.

    Artikkelin aiheet
    Porvoon ampuminen
    poliisi
    rikostutkinta
    Porvoo
    ampuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria