• Antti Rinne Ylen Ykkösaamussa: Tavoitteena vahva enemmistöhallitus ja hallituksen tueksi reilusti yli sata kansanedustajaa

    "Olen sen verran arkirealisti, että matkan varrella voi tapahtua vielä vaikka mitä. Myös se, ettei onnistuta hallitusneuvotteluissa", Rinne sanoo.
    Rinne korosti Ylen Ykkösaamussa sitä, että Suomen seuraavan hallituksen on sitouduttava hillitsemään ilmaston lämpenemistä ja pyrittävä hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä.
    Rinne korosti Ylen Ykkösaamussa sitä, että Suomen seuraavan hallituksen on sitouduttava hillitsemään ilmaston lämpenemistä ja pyrittävä hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    27.4.201913:38
    STT

    Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) ei Ylen Ykkösaamussa kommentoinut toivomaansa hallituksen kokoonpanoa, mutta kertoi, että tavoitteena on muodostaa vahva enemmistöhallitus, jolla on tukenaan reilusti yli sata kansanedustajaa eduskunnassa.

    "Tässä tilanteessa en kerro yhtään mitään "dream teamista". Hallituksella on oltava riittävä edustajamäärä eduskunnassa ja sen on kyettävä tekemään tarvittavia toimenpiteitä", Rinne sanoo.

    Vaikka Rinnettä pidetään lähes varmana Suomen seuraavana pääministerinä, hän ei itse ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että hänen vetämänsä hallitusneuvottelut vielä epäonnistuisivat.

    "Olen sen verran arkirealisti, että matkan varrella voi tapahtua vielä vaikka mitä. Myös se, ettei onnistuta hallitusneuvotteluissa", Rinne sanoo.

    Rinne korostaa ilmastotavoitteita

    Rinteen puolueille lähettämissä kysymyksissä kärkeen oli nostettu ilmastonmuutos ja EU-linja, minkä tulkittiin pelaavan perussuomalaisia ulos tulevasta hallituksesta.

    Rinne ei Ylelle sanonut, että ovi olisi perussuomalaisiltakaan suljettu. Hän on aiemmin sanonut, että toimivaan enemmistöhallitukseen tarvitaan ainakin yksi kolmesta SDP:n jälkeen suurimmasta puolueesta eli perussuomalaisista, kokoomuksesta tai keskustasta.

    Ykkösaamussa Rinne kuitenkin korosti sitä, että Suomen seuraavan hallituksen on sitouduttava hillitsemään ilmaston lämpenemistä ja pyrittävä hiilineutraaliuteen 2030-luvulla. Tavoitteena tulisi olla Pariisin ilmastonsopimuksessa valittu lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta.

    "On ehdottomasti selvää, että Suomen täytyy puoleentoista asteeseen kiinnittyä", Rinne sanoi.

    Ilmastonmuutoksen arvellaan nousevan suurimmaksi esteeksi perussuomalaisten pääsyssä vallan kahvaan. Perussuomalaiset jättäytyivät viime vuonna Juha Sipilän (kesk.) koolle kutsumasta eduskuntapuolueiden ilmastotyöryhmästä. Puolue vetosi muun muassa ilmastotoimien hintalappuun.

    Artikkelin aiheet
    Antti Rinne
    hallitustunnustelut
    ilmastonmuutos
    enemmistöhallitus
    Yle Ykkösaamu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle