• Pikkukylät katoavat

    Uutiset
    25.2.201315:00
    MT toimitus

    Kylät jotka ennen olivat pieniä ja selvästi maalaiskyliä, ovat nykyään kaupungistuneet tai kaupungistumassa.

    Minusta tämä on sääli. Olen itse kasvanut pienessä kylässä ja arvostan paljon kotiseutuani, mutta kyseinen paikka on myös alkanut kaupungistua. Koulu ei ole enää kyläkoulun oloinen vaan tulee mieleen kaupungin tehdasmaiset koulut, ei ole enää samanlaista kylätuntua. En ihmettelisi vaikka kyseiseen kylään alettaisiin rakentaa suuria kauppoja tai kerrostaloja seuraavan 10 vuoden sisään.

    Myös puita on kaadettu hirveät määrät. Ymmärrän kyllä että puita tarvitsee teollisuuteen ja esimerkiksi lämmitykseen, mutta eikö harvennus riitä? On hirveää katsella alueita, joilta on kaadettu kaikki metsät.

    Ihmisten pitäisi ottaa tehtäväkseen suojella kyliä, jotta ne pysyisivät kylinä. Vai eikö kukaan enää välitä kylistämme?

    Sanna Rusi

    Lahti

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kylät
    kaupungistuminen
    ympäristö
    metsien hakkuut
    maaseudun suojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle