• SS: Valion kilpailurajoituksista keskustellaan

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto on valmis keskustelemaan Valiolle asetetuista kilpailurajoituksista muuttuneen markkinatilanteen johdosta.
    Valion markkinaosuus on pudonnut perusmaidossa alle 20 prosentin.
    Valion markkinaosuus on pudonnut perusmaidossa alle 20 prosentin. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    16.8.201516:00
    Olli Toivanen

    Savon Sanomien mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on valmis keskustelemaan Valiolle asetetuista kilpailurajoituksista.

    Syynä on maitomarkkinoiden muuttunut tilanne. Etenkin kaupan omien merkkien kasvu on vaikuttanut Valion maitojen myyntiin.

    S- ja K-ryhmien myymästä perusmaidosta yli 50 prosenttia on kaupan omia merkkejä. Valion markkinaosuus on puolestaan pudonnut alle 20 prosentin.

    KKV:n pääjohtaja Juhani Jokinen kertoo Savon Sanomille, että virastolla on valmius keskustella Valion kanssa esimerkiksi siitä, millaisin hinnoin Valio voi osallistua kilpailuun kaupan omien maitomerkkien valmistamisesta.

    Kaupan omat maidot ovat kärsineet raaka-ainepulasta, sillä Suomen maitotilalliset toimittavat noin 80 prosenttia raakamaidosta Valiolle.

    Artikkelin aiheet
    Valio
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
    maidon markkinat
    kilpailurajoitukset
    kaupan omat merkit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria