Vietin taas kerran koko kesälomani Pohjois-Karjalassa. Muikunpyynnin ohessa ehdin myös virkistyskalastuksen pariin, ja jälleen kerran venekuntani keskuudessa esiin nousi Saimaan järvilohen kohtalo. Laji on saanut kokea metsäteollisuuden nousun. Koko Saimaan alueen ainoa luontainen lisääntymisjoki tälle jalokalalle olisi Pielisjoki, jossa vesivoimalat estävät kalojen luonnollisen lisääntymisen.
Vesivoimaloiden rakentaminen Pielisjokeen sotien jälkeen kytkeytyi metsäteollisuuden nousuun. Sahat tarvitsivat runsaasti sähköä ja kaikki alueen voimavarat oli hyödynnettävä sähköntuotantoon.
Jos Pielisjoesta purettaisiin nykyiset voimalat ja joki entisöitäisiin entiseen loistoonsa, edellytykset lohikannan elpymiseen olisivat olemassa.
Maltillisempi vaihtoehto olisi tehdä kalaportaat, joita pitkin lohet pomppisivat ylävirtaan. Aluetalouden kannalta vaikutukset leviäisivät aina Nurmeksesta Lappeenrantaan.
Vaikka vesivoima on jo uusiutuvaa energiaa, niin menetetty sähköenergia voidaan tuottaa alueen runsaista metsäbiomassoista, joissa riittää vielä hyödyntämistä. Alueen elinkeinorakenteen vahvistaminen matkailuun ja kalastuspalveluihin on myös kilpailukykytekijä, jota siltä ei voi viedä pois. Saimaan järvilohi voi luontaisesti lisääntyä ainoastaan Pielisjoessa.
Koska uusia avauksia ja alueiden erityispiirteitä hyödyntäviä toimia on aina syytä korostaa, tulisi Itä-Suomen profiloitumista kalastuksen suhteen pohtia. Virkistyskalastus on tätä nykyä suosituin kalastusmuoto, ja suurikokoinen lohi houkuttaa pyytäjiä myös vähän kauempaakin. Venäläiset ovat koko Itä-Suomen aluetalouden kannalta jo nyt erittäin merkittävä tekijä ja venäläiset tunnetusti pitävät kalasta ja kalastuksesta. Luulen, että paikallisella tarvekalastajallakaan ei olisi mitään suuria lohia vastaan. Varsinkin, jos rauhoituksen myötä kalavesiä on joutunut katselemaan ensin viisi vuotta rannalta.
Ilokseni sain huomata, että Saimaan järvilohelle on vastikään perustettu kannatusyhdistys. Asian etenemistä edesauttaisi lisää, jos joku yrittäjä laittaisi itsensä likoon ja toisi mukaan yksityistä rahaa. Massiivisiin investointeihin tarvittaisiin rohkeutta ja näkemystä kuten Nils Ludvig Arppeella oli pari sataa vuotta sitten.
Suunnitelmat kalakannan elvyttämisestä ja kestävän kalastusmatkailun synnyttämisestä on tehtävä vuosikymmenten päähän. Potentiaalia on varmasti paljon, mutta on eri asia kannattaako sitä taloudellisesti hyödyntää. Käsittääkseni vesivoimalat korvaavat lohikannalle aiheuttaman haitan osallistumalla istutusten kustannuksiin. Eri asia on, korvaako istutuksiin käytetty könttäsumma mahdolliset hyödyt. Vesivoimaloiden myötä kun menetettiin jotain luonnon monipuolisuudesta, jolla saattaa tänä päivänä olla myös aluetalouden kannalta varsin suuri merkitys. Alueen markkinoinnissa voisi turistia kosiskella vihaisten lintujen sijaan onnellisilla lohilla.