• Ilmastotapahtuma Earth Hour kannustaa suomalaisia kynttiläillallisen ääreen

    Maailman suurin ilmastotapahtuma sammuttaa valoja tänään illalla.
    Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, ja seuraavana vuonna se kasvoi maailmanlaajuiseksi. LEHTIKUVA/AFP
    Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, ja seuraavana vuonna se kasvoi maailmanlaajuiseksi. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    24.3.201816:20
    STT

    Suomessa on määrä pistää pois päältä tarpeettomat sähkövalot tunnin ajaksi lauantaina kello 20.30 alkaen.

    Suomessa WWF:n tapahtuman teemana on maailman suurin kynttiläillallinen, minkä tarkoituksena on herättää keskustelua ja muistuttaa ruoan ilmastovaikutuksista. Ruoka muodostaa yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista noin viidesosan eli saman verran kuin liikenne.

    Viime vuonna noin 1,3 miljoonaa suomalaista osallistui tavalla tai toisella Earth Houriin.

    Tapahtuma näyttää valomerkin ilmaston puolesta nyt kahdettatoista kertaa. Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, ja seuraavana vuonna se kasvoi maailmanlaajuiseksi.

    Viime vuonna mukana oli yhteensä ennätykselliset 187 maata ja maantieteellistä aluetta. Silloin valot sammuivat esimerkiksi yli 12 000 tunnetusta maamerkistä eri puolilla maailmaa.

    Artikkelin aiheet
    Earth Hour
    ilmastonmuutos
    WWF
    kynttiläillallinen
    ympäristötapahtuma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria