• Lahtelaiselle ravintoloitsijalle syytteet ihmiskaupasta –  12 tunnin työpäiviä ja maksamattomia palkkoja, ei vapaapäiviä

    Poliisin mukaan ihmiskaupasta epäilty lahtelainen ravintoloitsija hallitsi uhreja pelolla.
    Lahdessa paljastui ihmiskauppatapaus.
    Lahdessa paljastui ihmiskauppatapaus. Kuva: Roni Rekomaa
    Uutiset
    13.7.202017:13
    STT

    Lahtelaista ravintoloitsijaa vastaan on nostettu syytteet ihmiskaupasta, kertoo syyttäjä STT:lle.

    Kahdella ulkomaalaistaustaisella ihmisellä teetettiin poliisin mukaan noin 12 tunnin työpäiviä ilman vapaapäiviä. Uhrit työskentelivät ravintolassa käytännössä viikon jokaisena päivänä, poliisi kertoi viime syksynä esitutkinnan valmistuttua.

    Aluesyyttäjä Anu Lahtela nosti perjantaina ravintoloitsijaa vastaan syytteet kahdesta ihmiskaupasta ja toissijaisesti kahdesta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Lisäksi ravintoloitsija sai syytteen pahoinpitelystä.

    Syyttäjän mukaan rikosepäilyt koskevat etnistä ravintolaa. Kyse ei kuitenkaan ole nepalilaisesta ravintolasta.

    Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2016–2018. Ravintoloitsija on kiistänyt rikokset.

    Uhrit ja epäilty ovat miehiä. He kaikki edustavat samaa kansallista tai etnistä taustaa, mutta uhrit eivät olleet saapuneet Suomeen varta vasten ravintolassa työskennelläkseen, poliisin tutkinnanjohtaja Minna Riski kertoi STT:lle syksyllä.

    Epäilty ihmiskauppa tuli poliisin tietoon sen jälkeen, kun toinen uhreista oli ottanut yhteyttä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään.

    Toinen uhreista on kertomansa mukaan pitänyt yhden vapaapäivän noin viiden kuukauden aikana. Toinen on pitänyt yhdeksän vapaapäivää vajaan puolentoista vuoden aikana.

    Poliisin mukaan työntekijät eivät ole saaneet asianmukaista palkkaa, vaan korvaus on ollut työmäärään nähden minimaalinen. Ravintoloitsijan epäillään jättäneen maksamatta palkkoja lyhyemmän aikaa työskennelleelle 23 000 euroa ja pidemmän aikaa työskennelleelle 77 000 euroa.

    Poliisin mukaan uhrit ovat asuneet ravintoloitsijan ja tämän perheen luona kaksiossa. Epäilty on poliisin mukaan hallinnut uhreja pelolla, ja esitutkinnassa tutkittiin heihin kohdistunutta väkivaltaa. Uhrit eivät ole osanneet suomea eivätkä ole olleet tietoisia oikeuksistaan, poliisi kertoi.

    Kahden uhrin lisäksi ravintolassa oli tutkinnanjohtajan mukaan työskennellyt ajoittain muitakin ihmisiä, mutta riisto ei ole kohdistunut heihin.

    Tapausta käsitellään Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa myöhemmin syksyllä.

    Artikkelin aiheet
    ihmiskauppa
    ravintola-ala
    rikosoikeus
    työnriisto
    Lahden tapaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria