• Huostassa olevien lasten määrä väheni − laskua edellisen kerran vuonna 2016

    Samaan aikaan uusien huostaanottojen määrä laski kolmatta vuotta peräkkäin.
    Huostaanotot ovat lasten ja nuorten pitkäaikaisia sijoituksia kodin ulkopuolelle, joten uusien huostaanottojen määrän väheneminen vähentää huostassa olevien määrää myös tulevaisuudessa.
    Huostaanotot ovat lasten ja nuorten pitkäaikaisia sijoituksia kodin ulkopuolelle, joten uusien huostaanottojen määrän väheneminen vähentää huostassa olevien määrää myös tulevaisuudessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Hyvinvointi
    1.8.202208:00
    Matti Tuominen

    Huostassa olevien lasten määrä väheni vuonna 2021. Viime vuonna huostassa olevia lapsia oli kaikkiaan 11 210 eli kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020. Huostassa olleiden lasten määrä väheni edellisen kerran viisi vuotta sitten vuonna 2016.

    Väheneminen selittyy sillä, että uusien huostaanottojen määrä on vähentynyt. Määrä väheni viime vuonna kolmatta vuotta peräkkäin. Vuodesta 2018 uusien huostaanottojen määrä on tippunut 16 prosenttia.

    ”Uusien huostaanottojen väheneminen kertoo toivottavasti siitä, että muilla tukimuodoilla on pystytty auttamaan lapsia ja perheitä aiemmin ja harvempi tilanne on kärjistynyt sellaiseksi, että huostaanottoa tarvitaan,” THL:n kehittämispäällikkö Laura Yliruka sanoo tiedotteessa.

    Huostaanotot ovat lasten ja nuorten pitkäaikaisia sijoituksia kodin ulkopuolelle, joten uusien huostaanottojen määrän väheneminen vähentää huostassa olevien määrää myös tulevaisuudessa.

    Uusien huostaanottojen väheneminen koski tasaisesti kaikkia ikäryhmiä. Kaikkiaan vuoden 2021 aikana oli huostaan otettuna yksi prosenttia alle 18-vuotiaista eli hieman yli 11 000 lasta.

    Artikkelin aiheet
    huostaanotto
    lastensuojelu
    lapset
    THL
    tilastot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa