• VTV: Työllisyystavoite ei näytä toteutuvan

    VTV toteaa, että julkisen talouden alijäämien korjaantuminen on epävarmaa, ja riskinä on, että velkaantuminen jatkuu talouskehityksestä huolimatta.
    VTV arvioi hallituksen finanssipolitiikan kehitystä raportissaan. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    VTV arvioi hallituksen finanssipolitiikan kehitystä raportissaan. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    15.6.201716:16
    STT

    Hallituksen tavoite nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin vuoteen 2019 mennessä ei ole toteutumassa, joten valtiontalouden tasapainottaminen vaatii lisätoimia, toteaa Valtiontalouden tarkastusvirasto.

    VTV toteaa, että julkisen talouden alijäämien korjaantuminen on epävarmaa, ja riskinä on, että velkaantuminen jatkuu talouskehityksestä huolimatta.

    VTV arvioi hallituksen finanssipolitiikan kehitystä raportissaan. VTV:n mukaan valtiontalouden kehyksiä on noudatettu viime vuonna ja kehyksen ulkopuoliset menot ovat pysyneet vakaalla tasolla.

    Tänä vuonna ennusteet talouskasvusta ovat tarkentuneet ylöspäin ja saman suunnan odotetaan jatkuvan.

    "Valtiovarainministeriön ennusteet bruttokansantuotteen kasvulle ja julkisen talouden rahoitusaseman kehitykselle vuosina 2017–2019 ovat varovaisia, vaikka ennusteet ovat tarkentuneet viime syksystä positiiviseen päin. Arviomme mukaan ennusteet tulevat tarkentumaan edelleen positiivisemmiksi, varsinkin vuodelle 2017", arvioi VTV:n tarkastuspäällikkö Matti Okko.

    Artikkelin aiheet
    Valtiontalouden tarkastusvirasto
    työllisyys
    valtiontalous
    julkinen talous
    velkaantuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle