• Valio palaa Britannian elintarvikemarkkinoille: "Britit eivät pidä mansikasta yhtä paljon"

    Vientiponnistelut tuottavat tulosta meijeriyhtiö Valiolle. Yhtiö on saanut uuden vientimaan.
    Valio on onnistunut löytämään jalansijan Britannian elintarvikemarkkinoilta. Pilotoinnin jälkeen yhtiö tähyilee entistä suurempia markkinoita
    Valio on onnistunut löytämään jalansijan Britannian elintarvikemarkkinoilta. Pilotoinnin jälkeen yhtiö tähyilee entistä suurempia markkinoita Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    5.6.201708:00
    Janne Impiö

    Meijeriyhtiö Valio on saanut jalansijaa Britannian elintarvikemarkkinoilta. Yhtiön vientiponnistelut ovat tuottaneet tuloksia. Alkuvuodesta lähtien britit ovat päässeet maistelemaan Suomessa valmistettuja laktoosittomia välipalatuotteita. Tuotteiden tilaajana toimii maan suurin elintarvikeketju Tesco.

    Valion Suomen myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Elli Siltala kertoo, että jo alkuvaiheessa brittimarkkina on osoittautunut hyväksi.

    "Yhdessä kauppakumppanin kanssa pilotoimme hanketta eteenpäin. Samalla keskitytään myös omiin markkinoihin."

    Kaupoissa tuotteita ei myydä Valiona vaan tuotteet valmistetaan markkinoille erityisruokavaliotuotteita Tescon oman brändin, Lactose free -nimen alla.

    "Valio on vielä Britanniassa tuntematon. Tesco on hakenut jatkuvasti valikoimiinsa terveellisiä tuotteita. Meidän laktoosittomat valmisteet ovat sopivia."

    Tällä hetkellä saarivaltioon viedään 10 tuotetta ja ne valmistetaan Oulussa ja Äänekoskella.

    "Osa on myynnissä Suomessa ja osa on kehitetty Tescolle. Emme yksilöi tuotteita", Siltala sanoo.

    Valiolle Britannia on kokonaan melkein uusi vientimaa. 1900-luvun alkupuolella sinne vietiin paljon voita, mutta sittemmin elintarvikkeiden vienti hiipui sotavuosien vuoksi.

    Toistaiseksi erikoistuotteiden vienti ei ole vielä taloudellisesti merkittävää.

    "Meillä on tavoitteena laajentaa vientiä ja viedä markkinoille tulevaisuudessa myös omia Valio-tuotteita. Toivottavasti tämä onnistuu joskus", Siltala kertoo.

    Uusi markkina-alue on iso. Tutkimusyhtiö Kantarin mukaan Tescolla on hallussaan lähes kolmannes koko maan kuluttajamarkkinoista. Britanniassa asuu noin 60 miljoonaa ihmistä.

    Siltalan mukaan yhteistyön aloittaminen on vaatinut paljon työtä.

    "Tilaaja on halunnut varmistaa tavarantoimittajan laadun."

    Hän kertoo, että brittien makutottumukset eivät aina kohtaa suomalaisten kanssa.

    "Esimerkiksi mansikan makuiset tuotteet myyvät aina hyvin Suomessa, mutta britit eivät pidä mansikasta yhtä paljon. Kirsikka tai kookos myy siellä paremmin."

    Siltalan mukaan koko ajan testaan, että löydettäisiin kiinnostuneita kuluttajia.

    "Pelkkä suomalaisuus ei myy vaan laadun pitää olla kunnossa ja maut kohdallaan."

    Britannian markkina ei ole edullinen, eikä sinne voi myydä puhtaasi kopiotuotteita Suomesta.

    "Tuotanto- ja vientikustannukset ovat isot. Siksi suomalaisten pitää leipoa mukaan jotain uutta kuluttajille, ja silloin kauppaketjut myös kiinnostuvat. Kopiotuotteilla ei markkinoilla pärjää."

    Artikkelin aiheet
    Valio
    vientimarkkinat
    Britannia
    Tesco
    laktoositon tuote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle