• Suomen kala-ala saa kiitosta WWF:ltä

    Myynnissä enää erittäin vähän epäeettisiä kala- ja äyriäistuotteita.
    Suomessa on myynnissä hyvin vähän uhanalaisiin lajeihin kuuluvaa kalaa. Tässä joulukuussa Lokan tekoaltaasta nostettua siikaa.
    Suomessa on myynnissä hyvin vähän uhanalaisiin lajeihin kuuluvaa kalaa. Tässä joulukuussa Lokan tekoaltaasta nostettua siikaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    13.4.201611:23
    STT

    Suomen kaupoissa ja ravintoloissa on myynnissä enää erittäin vähän epäeettisiä kala- ja äyriäistuotteita, selviää luonnonsuojelujärjestö WWF:n kyselystä.

    Kyselyyn vastanneiden yritysten valikoimissa olevista tuotteista vain kaksi prosenttia oli WWF:n Kalaoppaan punaisella listalla. Punaiselle listalle päätyvät lajit ovat uhanalaisia, voimakkaasti ylikalastettuja tai sellaisia, joiden pyynnillä tai kasvatuksella on tuhoisia vaikutuksia ympäristölle. Listalla on esimerkiksi sinievätonnikala ja Etelä-Amerikassa kasvatettu kirjolohi.

    WWF arvioi, että Suomen kehitys voisi toimi maailmanlaajuisesti esimerkkinä, miten ylikalastusta voidaan suitsia eri tahojen yhteistyöllä. WWF:n mukaan kalojen määrä on puolittunut maailman merissä yhden sukupolven aikana.

    Artikkelin aiheet
    Suomen kala-ala
    WWF
    uhanalaiset kalalajit
    ylikalastus
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle