• Keskustan vihreä hävisi vaalikartoilta – maaseudun vanha valtapuolue voitti enää kolmessa maakunnassa, perussuomalaiset kahdeksassa

    Vaalien tuloskartta on nyt pitkälti perussuomalaisten sininen. Suurin puolue kokoomus sai nimiinsä vain väkirikkaat Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnat.
    Juha Sipilä esitteli keskustan vaalitavoitteita itse rakentamansa neliapilan avulla vuonna 2019. Kaksissa viime vaaleissa puolueen onni on ollut hukassa.
    Juha Sipilä esitteli keskustan vaalitavoitteita itse rakentamansa neliapilan avulla vuonna 2019. Kaksissa viime vaaleissa puolueen onni on ollut hukassa. Kuva: Vesa Laitinen
    Uutiset|Politiikka
    4.4.202305:00
    Hermanni Härkönen

    Perussuomalaiset on Maaseutu-Suomen uusi valtapuolue. Viime vaaleissa vain Varsinais-Suomen vaalipiirissä voittaja viitan saanut puolue on nyt suurin peräti kuudessa vaalipiirissä.

    Samalla varsinkin Keski-Suomen pohjoispuolista Suomea aiemmin hallinnut keskustan syvän vihreä on kadonnut vaalipiirikartalta.

    Maakuntien tasolla vihreitä laikkuja löytyy yhä kolme. Keskusta piti kärkisijaa vielä Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

    Perussuomalaiset taas on suurin peräti kahdeksassa Manner-Suomen maakunnassa: Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Satakunnassa, Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä.

    Tiukka taisto maakuntien entisen ja nykyisen valtapuolueen välillä nähtiin etenkin Kainuussa, jossa keskusta piti kärkipaikkansa alustavan laskennan mukaan vain 73 äänen erolla perussuomalaisiin.

    Keski-Pohjanmaalla ero oli noin 1500 ääntä. Pohjois-Karjalassa välissä oli SDP, johon keskustan kaula oli vajaat 800 ääntä.

    SDP oli suurin puolue Keski-Suomen, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakunnissa.

    Vaalien suurin puolue kokoomus voitti maakunnista Varsinais-Suomen ja Uudenmaan.

    RKP piti ljan otteensa Pohjanmaan maakunnasta. Maakunnan 14. kunnasta puolue oli suurin kaikissa paitsi Luodossa ja Lahialla.

    Luodossa ykköspaikan nappasivat kristillisdemokraatit, Laihialla perussuomalaiset.

    Juttua korjattu 4.4.2023 kello 9.15 SDP oli suurin puolue myös Etelä-Savon maakunnassa.

    Lisää aiheesta
    • Tuore kansanedustaja Antti Kangas kuvattuna navetassaan vuonna 2020.

      Politiikka | Perussuomalainen viljelijä Antti Kangas nousee eduskuntaan ja halajaa hallitusvastuuseen – ”Se, että voitimme keskustan sydänmailla, kertoo maaseudun ihmisten syvästä pettymyksestä”

    • MTK Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio nousi eduskuntaan komealla äänimäärällä

      Politiikka ja talous | Moni maaseudun ehdokas meni uutena läpi: Vesa Kallio keräsi äänivyöryn, myös Eerikki Viljanen tekee paluun eduskuntaan

    • Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Kokoomus sai 20,8 prosenttia ennakkoäänistä.

      Politiikka | Kokoomus sai 10 lisäpaikkaa ja on uuden eduskunnan suurin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa