• Etelään luvassa musta joulu, joulupäivänä pakastuu koko maassa

    Syke varoittaa, että jäät voivat olla monin paikoin petollisen ohuita, joten jäällä liikkumista tulee välttää.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    19.12.202017:00
    Katja Lamminen
    Lunta voi sadella hiljalleen joulupäivänä myös Etelä-Suomeen, jossa maa on paljas.
    Lunta voi sadella hiljalleen joulupäivänä myös Etelä-Suomeen, jossa maa on paljas. Kuva: Petteri Kivimäki

    Eteläisessä Suomessa on maa mustana jouluaattona. Ilmatieteen laitoksen meteorologipalvelun mukaan lumiraja kulkee suurin piirtein Vaasa-Tampere-Lahti-Kotka-akselilla.

    Jouluviikon alussa koko maassa on lauhaa, eteläisimmässä Suomessa jopa +5 astetta. Itä-Suomessa lämpötila on 0–3 asteen välillä.

    Maanantaina on pilvistä ja vettä sataa maan etelä- ja keskiosassa. Idässä ja pohjoisessa voi tulla lumen ja rännän sekaista sadetta.

    Jouluaaton aamuna maan keskiosassa lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin ja etelärannikolla voi olla +2 astetta. Aattona pohjoisessa sataa lunta ja muualla on poutaa.

    Aattoiltaa kohden alkaa pakastua, jolloin etelässäkin lämpötila saattaa laskea -1 asteeseen.

    Joulupäivänä koko maassa pitäisi olla pikkupakkasta ja pilvistä. Luntakin saattaa hiljalleen hentoisesti sadella.

    Ilmatieteen laitos antaa varoituksia myös ajokelistä ja jalankulkusäästä. Jouluna moni varmasti ulkoilee, joten liukkausvaroituksia voi seurata sivustolta www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset.

    Suomen ympäristökeskuksessa seurataan vesistöjen tilannetta lumen ohella.

    Syke varoittaa, että jäät voivat olla monin paikoin petollisen ohuita, joten jäällä liikkumista tulee välttää. Kulkijan on aina varmistuttava jään kantavuudesta.

    Sateet ja lauha sää ovat saaneet etelä- ja länsirannikon jokien vedenkorkeudet nousuun, joka jatkuu joulun tienoille asti. Perniönjoella vesi saattaa nousta pelloille.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    joulu
    Etelä-Suomi
    Ilmatieteen laitos
    Suomen ympäristökeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle