• Liiketunnistimella toimiva kamera ratsastajan avuksi

    Uutiset
    10.3.201415:00
    MT toimitus

    Suomessa on kehitetty videokamera, joka seuraa ratsastajaa liiketunnistimien avulla.

    Ratsastaja pystyy katsomaan videoidun suorituksena tietokoneelta tai matkapuhelimesta.

    Kamera ja liiketunnistimet asennetaan maneesiin tai urheiluhalliin. Ratsastajalla on ranneke, jonka liiketunnistimet tunnistavat ja jota kamera seuraa, kertoo toimitusjohtaja Tapio Koivukangas Film Me Group Oy:stä.

    Ratsastusta videoiva järjestelmä on Koivukankaan ja Lauri Salovaaran keksintö.

    Lähitulevaisuudessa video voidaan lähettää reaaliajassa esimerkiksi toisessa maassa olevalle ratsastuksenopettajalle, joka pystyy suorituksen aikana ohjaamaan ratsastajaa puhelimitse.

    Ensimmäinen kamera on asennettu ruotsalaiseen Flyingen ratsastuksen oppilaitokseen, joka on yksi Euroopan suurimmista.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    liiketunnistinkamera
    ratsastus
    videointi
    teknologia
    urheiluinnovaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria