• Maatalouden lisäleikkaukset tarkentuivat 75 miljoonaan

    Hallituksen kehyspäätökset leikkaavat maatalouden rahoja yhteensä 75 miljoonalla eurolla vuoteen 2016 mennessä. Viljelijätukia leikataan vuonna 2015 yhteensä 31 miljoonalla eurolla.
    pankkikriisi seteli euro
    pankkikriisi seteli euro Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    5.4.201211:46
    MT toimitus

    Luopumistukeen kohdistuu asteittain kasvava säästö, joka on 12 miljoonaa euroa vuonna 2016. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuesta nipistetään niinikään 12 miljoonaa.

    Näiden lisäksi viljelijän tilipussia kirpaisevat myel-eläkkeistä ja lomituspalveluista tehtävät yhteensä 20 miljoonan euron säästöt.

    ”Kyllä tässä alkavat Paavo Lipposen hallitusten maatalousleikkaukset jäädä toiseksi, kun ynnätään nykyisen hallituksen toimenpiteet”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila tuhahtaa.

    MTK:ssa muistissa ovat vielä viime syksyn leikkauspäätökset. Silloin hallitus päätti säästää tämän vuoden maatalousmenoista yhteensä noin 80 miljoonaa euroa.

    Erittäin huolestuttavana Marttila pitää sitä, että uuteen kehykseen ei sisälly lainkaan siirtoa Maatilatalouden kehittämisrahastoon.

    ”Edellinen hallitus siirsi Makeraan yhteensä 271 miljoonaa euroa. Tämän hallituksen saldo on jäämässä pyöreään nollaan.”

    Valtiovarainministeriö ennustaa talouden kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia. Ennuste on hieman joulukuista valoisampi.

    Viime aikoina taloutta ennustavien näkemykset ovat poikenneet toisistaan.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    budjettileikkaukset
    viljelijätuet
    Juha Marttila
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle