• Työt seisovat HK:n Paimion teurastamolla: "meille maksetaan vähemmän"

    Torstaina alkanut lakko jatkuu vielä tänään maanantaina. Pääluottamusmies myöntää työnseisauksen olevan laiton.
    Lakko Paimion teurastamolla on jatkunut torstaista asti. Kuvan ruhot eivät liity tapaukseen.
    Lakko Paimion teurastamolla on jatkunut torstaista asti. Kuvan ruhot eivät liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    18.6.201818:41
    Nikke Kinnunen

    HKScanin Paimion teurastamon tuotanto on poikki työseisauksen vuoksi. Torstaina 14.6. alkaneet lakot jatkuvat vielä tänään. Yksikön pääluottamusmies Petteri Honkanen kertoo, että työt jatkuvat vielä tämän päivän aikana.

    "Iltavuorolaiset tulevat normaalisti kello viideltä ottamaan tavaraa vastaan".

    Työtuomioistuin totesi perjantaina yksikössä olleen lakonuhan laittomaksi Elintarviketeollisuusliiton nostaman kanteen mukaisesti.

    Honkasen mukaan lakot ovat laittomia, sillä yksikössä on voimassaoleva työsopimus. Neuvottelut uudesta palkkausjärjestelmästä työntekijöiden ja yhtiön välillä ovat kesken.

    Paimion yksikön työntekijät vaativat tuntipalkkojen korottamista seitsemällä eurolla.

    Petteri Honkasen mukaan Paimion yksikössä työntekijöiden palkat ovat HKScanin Outokummun teurastamoa alhaisemmat.

    "Meillä palkat ovat 35–45 prosenttia jäljessä Outokummun tehtaasta, vaikka teemme samaa työtä. Paimiossa linjassa on 16 ihmistä ja Outokummussa puolet enemmän", Honkanen sanoo.

    HKScan on aiemmin kertonut käynnistäneensä toimenpiteet tappiollisen tuloksen korjaamiseksi. Yhtiö teki Suomessa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tammi-maaliskuussa 10,4 miljoonan euron tappion.

    Keskeinen osa tappiollisen tuloksen korjaamista on yhtiön tuotantotehokkuuden kehittäminen eri yksiköissä.

    MT yritti tavoittaa HKScanin edustajaa vastaamaan Petteri Honkasen väitteeseen tehtaiden välisistä palkkaeroista. Yhtiö ei ole kommentoinut aihetta maanantai-iltapäivään mennessä.

    Juttua muokattu 18.6. klo 18:13: Lisätty tieto HKScanin toimista tappiollisen tuloksen korjaamiseksi.

    Artikkelin aiheet
    lakko
    HKScan
    Paimio
    teurastamo
    palkkausjärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria