• Yle: Koirien yleisin kyyn pureman vastamyrkky loppu, uutta ei luvassa tänä kesänä

    Tehtaan tuotantovaikeudet aiheuttavat ongelmia Suomessa käytetyn kyyn pureman vastamyrkyn saannissa. Tuote yritetään korvata toisella.
    Kevään lämmetessä myös kyyt lähtevät liikkeelle.
    Kevään lämmetessä myös kyyt lähtevät liikkeelle. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    6.4.201613:55
    Terhi Pape-Mustonen

    Yle kertoo, että yleisin koirille käytetty kyyn pureman vastamyrkky on vanhentunutta tai loppu. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea yrittää saada yleisimmin käytetyn vastamyrkyn tilalle toista valmistetta, mutta sille on Euroopassa runsaasti kysyntää. Lääkettä valmistavalla Kroatialaisella tehtaalla on ollut aiemminkin toimitusvaikeuksia.

    Ylen mukaan ihmisille käytetty valmiste on kallista, yli 3 000 euroa hoitokerta. Koiria hoidetaan usein myös tukihoidolla: nesteytyksellä ja kipulääkityksellä eikä vastamyrkkyä tarvita. Eläin on kuitenkin aina vietävä eläinlääkärin hoidettavaksi kyyn pureman johdosta.

    Ylen uutinen

    Artikkelin aiheet
    koirat
    kyynpurema
    vastamyrkky
    Fimea
    lääkepula
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria