• Kylähistorian näyttely kiertää Suomea

    Uutiset
    12.9.201416:00
    MT toimitus

    Suomen maatalousmuseo Sarassa kesän ajan esillä ollut Kylien kertomaa -näyttely vie kylähistorian lähteille nyt ympäri maan.

    Kylien historia näkyy maisemassa, soljuu tarinoissa ja on piirtynyt erilaisiin karttoihin. Kylien historia kiinnostaa ihmisiä. Sen ovat osoittaneet muun muassa maatalousmuseon suositut kyläkeskiviikot, joiden innoittamana museo kokosi näyttelyn Kylien kertomaa.

    Kartat ovat antoisia kylähistorian lähteitä. Kylät on merkitty lähes kaikille kartoille aina 1900-luvulle asti.

    Erilaisia pitäjänkarttoja on piirretty 1600-luvulta alkaen. Yksityiskohtaisesti yksittäisiä kyliä kuvaavat tiluskartat, isojakokartat sekä rajankäyntien seurauksena syntyneet kartat.

    Näyttely esittelee kartta-aineistoja ja sitä, miten ne kylien historiaan liittyvät. Näyttelyssä käsitellään myös maiseman muutosta ja nimistöä kylähistorian näkövinkkelistä. Kartat ovat pääosin Loimaan seudulta, mutta tieto on yleispätevää.

    Viidestä seinälle ripustettavasta teksti- ja kuvakoosteesta muodostuvan näyttelyn kiertuekalenterissa on jo kuusi paikkakuntaa. MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kylähistoria
    näyttely
    kartta
    Maatalousmuseo Sarka
    Loimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria