• Koronaan voi tästä lähtien suhtautua kuten muihin hengitystieinfektioihin, linjaa THL

    Lievää koronavirusinfektiota hoidetaan kuten tavallista flunssaa. Arkeen voi palata, kun kuume on poissa ja oireet ovat selvästi vähentyneet.
    THL kertoo, että terveydenhoitajien ja lääkäreiden määrä äitiys- ja lastenneuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on vähentynyt.
    THL kertoo, että terveydenhoitajien ja lääkäreiden määrä äitiys- ja lastenneuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on vähentynyt. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset|Terveydenhuolto
    20.12.202213:11
    STT

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt koronaohjeitaan. THL kertoo, että koronavirukseen kannattaa suhtautua kuten muihinkin hengitystieinfektioihin. Juuri koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei enää ole tarvetta, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg tiedotteessa.

    Koronaviruksen aiheuttamaa tautia ei useinkaan voi erottaa muista hengitystieinfektioista oireiden perusteella. Lievää koronavirusinfektiota hoidetaan samalla tavoin kuin tavallista flunssaa. Arkeen voi palata, kun kuume on poissa ja oireet ovat selvästi vähentyneet, THL neuvoo.

    Artikkelin aiheet
    THL
    koronavirus
    hengitystieinfektiot
    terveysohjeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle