• PTT:lle uusi toimitusjohtaja: Talouspoliittisena erityisavustajana toiminut Markus Lahtinen nousee tutkimuslaitoksen johtoon

    PTT:n hallituksen puheenjohtaja Juha Marttila kiittelee tulevan toimitusjohtajan yhteiskunnallista osaamista.
    Markus Lahtinen palaa PTT:hen joulukuun alussa.
    Markus Lahtinen palaa PTT:hen joulukuun alussa. Kuva: Sanna Peurakoski
    Uutiset
    24.9.202016:30
    Stina Haaso

    Pellervon taloustutkimus PTT:n hallitus on valinnut taloustieteilijä, KTT Markus Lahtisen tutkimuslaitoksen uudeksi toimitusjohtajaksi.

    Pellervon taloustutkimus on Lahtiselle tuttu, sillä hän toimi talossa kansantalouden tutkimusryhmän vetäjänä vuoteen 2015 saakka.

    Viime vuodet Lahtinen on toiminut useiden eri ministerien talouspoliittisena erityisavustajana.

    ”Markus tuo taloon vahvaa taloustieteellistä ja yhteiskunnallista osaamista sekä vahvistaa PTT:n näkyvyyttä ja vaikuttavuutta”, iloitsee PTT:n hallituksen puheenjohtaja Juha Marttila valinnasta.

    PTT:n hallitus näki Lahtisen erityisinä vahvuuksina makrotalouden osaamisen sekä poikkeuksellisen vahvan kokemuksen yhteiskunnallisesta päätöksenteosta.

    Marttila kiittää myös väistyvää toimitusjohtajaa Iiro Jussilaa lähes viiden vuoden mittaisesta työrupeamasta.

    Tuleva toimitusjohtaja odottaa jo joulukuun alussa tapahtuvaa paluutaan PTT:hen.

    ”On tärkeä tehtävä tuottaa tutkittua tietoa taloustieteen monilta osa-alueilta ja käydä yhteiskunnallista keskustelua tutkimustietoon perustuen. Koronaviruksen aiheuttama kriisi muuttaa taloutta ja yhteiskuntaa monilla tavoin. Tässä murroksessa tutkitun tiedon ja siten myös PTT:n merkitys korostuu entisestään."

    Uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään joulukuun alussa.

    Artikkelin aiheet
    Pellervon taloustutkimus
    Markus Lahtinen
    toimitusjohtaja
    taloustiede
    yhteiskunnallinen keskustelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria