• Romutuspalkkio jatkuu

    Romusta 1500 euron hyvitys uuden auton ostossa.
    Romutuspalkkiolla uudistetaan autokantaa.
    Romutuspalkkiolla uudistetaan autokantaa. Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset
    9.10.201516:20
    Jarmo Palokallio

    Eduskunta on myöntänyt 5 miljoonaa euroa lisärahoitusta romutuspalkkiokokeilulle. Kokeilu jatkuu joko vuoden loppuun, tai kunnes nyt myönnetty lisämääräraha on käytetty.

    Alunperin romutuksiin varattu kolmen miljoonan euron määräraha loppui elokuussa. Siitä lähtien romutuspalkkion sisältäviä autokauppoja on tehty ehdollisina.

    Romutuspalkkion suuruus on 1500 euroa, mistä valtio maksaa 1000 euroa ja autoala loput 500 euroa. Valtio saa omansa takaisin moninkertaisena uuden auton veroina.

    Romutuspalkkion saaminen edellyttää romutettavalta autolta vähintään 10 vuoden ikää. Uuden auton tulee olla vähäpäästöinen.

    Romutuspalkkiota on käytetty ensisijaisesti pienten, edullisten ja energiatehokkaiden autojen hankintaan. Se on ollut erityisen suosittua maaseudulla.

    Romutuspalkkiolla hankittujen autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ovat vain 104 grammaa kilometrille.

    Romutuspalkkiokokeilun tavoitteena on uudistaa autokantaa, vähentää liikenteen päästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta.

    Artikkelin aiheet
    romutuspalkkio
    autokanta
    liikenteen päästöt
    Eduskunta
    autokauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria