• Valio Kiinan vastatoimista: ”On ollut odotettavissa”

    Kiinan viennin osuus Valion liikevaihdosta on noin viisi prosenttia. Nyt maa suunnittelee vastatoimia EU:n tuontitulleille.
    Tilaajalle
    Kiinan kauppaministeriön selvityslistalla on STT:n mukaan muun muassa sinihomejuusto.
    Kiinan kauppaministeriön selvityslistalla on STT:n mukaan muun muassa sinihomejuusto. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Maatalous
    21.8.202420:45
    Taneli Laine

    Kiina on ilmoittanut aloittavansa tutkinnan joidenkin Euroopan unionista tuotujen maitotuotteiden EU-tuista. Maan kauppaministeriö epäilee EU:n tukien aiheuttavan epäreilua etua eurooppalaisten tuotteiden maahantuonnille.

    Tutkinta on Kiinan poliittinen vastaveto EU:n tuontitulleille, jotka koskevat kiinalaisia sähköautoja. EU:n mukaan Kiinan kansalliset sähköautotuotannon tuet vääristävät markkinoita.

    Kiinan ilmoittama tutkinta kohdistuu muun muassa Suomesta tuotaviin maitotuotteisiin.

    ”Olemme seuranneet tilannetta ja tämä on ollut odotettavissa”, kertoo maitotuotteita Kiinaan vievän Valion maitojauheliiketoiminnasta ja kansainvälisestä teollisuusmyynnistä vastaava liiketoimintajohtaja Timo Pajari.

    Pajari muistuttaa, että kyse on toistaiseksi tutkinnasta ja asian tarkempia vaikutuksia on mahdotonta arvioida vielä tässä vaiheessa. Aiempia vastaavia tapauksia ei Valiolla ole tiedossa.

    Valion liikevaihdosta Kiinan viennin osuus oli noin viisi prosenttia vuonna 2023.

    Valio vie Kiinaan Suomessa valmistettuja maitojauheita ja maitoproteiinijauheita teollisuuden käyttöön. Pajarin mukaan jauheita käytetään muun muassa paikallisten lastenruokien raaka-aineena.

    Kiinan maitotuotteiden tutkinta on osa EU:hun kohdistettujen, suunniteltujen vastatoimien sarjaa. Kesän aikana Kiina on ilmoittanut ottavansa vastaavaan tutkintaan myös eurooppalaisia sianlihan tuottajia.

    Mahdollisten sianlihan tullien vaikutus voi olla suurikin, sillä suuri osa sianlihan viennistä Kiinaan koostuu niistä ruhon osista, joita eurooppalaiset eivät käytä. Näihin kuuluvat muun muassa sian korvat, kärsät sekä sisäelimet.

    Lisää aiheesta
    • Kiina ilmoitti tänään aloittavansa tutkinnan joidenkin Euroopan unionista tuotujen maitotuotteiden EU-tuista. Kuvassa ranskalainen lehmä. LEHTIKUVA / AFP.

      Politiikka | Kiinan vastaisku EU:n sähköautojen tuontitullisuunnitelmille: kohteeksi muun muassa Suomesta tuodut maitotuotteet

    • Politiikka | Petteri Orpo kannustaa opiskelemaan venäjää ja vähentämään Euroopan Kiina-riippuvuutta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen