• Poliisi esittää vangittaviksi kahta Airiston Helmeen kytkeytyvää miestä

    Epäillään törkeästä rahanpesusta.
    Suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä, ja yrityksen epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa. LEHTIKUVA / KIRSI KANERVA
    Suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä, ja yrityksen epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa. LEHTIKUVA / KIRSI KANERVA 
    Uutiset
    24.9.201818:55
    STT

    Poliisi esittää vangittaviksi Airiston Helmen entistä hallituksen jäsentä ja toista firmaan kytkeytyvää miestä. Toinen on poliisin mukaan Venäjän ja toinen Viron kansalainen. Venäläinen oli ilmoitettu kaupparekisteriin yhtiön varsinaiseksi hallituksen jäseneksi vuosina 2013–2016.

    Miehiä vaaditaan vangittavaksi epäiltynä törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta. Käräjäoikeudesta saatujen tietojen mukaan ainakin törkeän rahanpesun epäillään tapahtuneen Paraisilla vuonna 2007.

    Viikonloppuna Turun saaristossa tehtiin etsintöjä 17 kohteessa lukuisten poliisien ja muiden viranomaisten voimin. KRP:n noin sadan työntekijän lisäksi operaatioon osallistui noin 300 henkilöä muista viranomaisorganisaatioista.

    Laajat kotietsinnät saatiin päätökseen eilisiltana. Kaikki etsinnät tehtiin poliisin mukaan epäiltynä olevan suomalaisen osakeyhtiön kiinteistöihin.

    "Kohteista takavarikoitiin muun muassa asiakirjoja ja tallennusvälineitä niin paljon, että niiden läpikäyminen ja tutkiminen kestävät pitkään, luultavasti vähintään ensi kevään", kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Tomi Taskila.

    Silminnäkijähavaintojen mukaan ainakin osa etsinnöistä tehtiin kiinteistöihin, jotka omistaa Airiston Helmi -niminen yhtiö. Toinen vangittavaksi esitetyistä miehistä on toiminut yhtiön hallituksessa ja toisella taas on puhelinliittymä, joka on yhtiön nimissä.

    Kotietsinnät ja kiinniotot liittyvät yhdessä Verohallinnon kanssa tehtävään talousrikostutkintaan, jonka esiselvitysvaihe alkoi puoli vuotta sitten. Tutkintapyynnön KRP sai verottajalta elokuun 2018 lopulla.

    Suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä, ja yrityksen epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa. Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua, törkeää veropetosta ja törkeää työeläkevakuutusmaksupetosta.

    Poliisi kertoi puoliltapäivin, että epäiltynä on kuultu neljää miestä ja kolmea naista.

    Juttua on laajennettu kello 17:21.

    Artikkelin aiheet
    Airiston Helmi
    poliisi
    KRP
    rahanpesu
    Turun saaristo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle