• THL: Nuoret toivovat matalan kynnyksen sote-palveluita – yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys vähentävät palveluntarvetta

    Nuoret katsovat, että tunteiden, kriisien ja ongelmien käsittelyä tulisi opetella esimerkiksi koulussa. Näin normalisoitaisiin avun hakemista.
    Nuoret toivovat, että oman paikkakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut löytyisivät helposti yhdestä paikasta ja apua voisi saada ilman ajanvarausta.
    Nuoret toivovat, että oman paikkakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut löytyisivät helposti yhdestä paikasta ja apua voisi saada ilman ajanvarausta. Kuva: LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Uutiset|Yhteiskunta
    23.3.202309:53
    STT

    Nuoret toivovat, että oman paikkakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut löytyisivät helposti yhdestä paikasta ja apua voisi saada ilman ajanvarausta. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta selvityksestä.

    Nuoret toivovat myös käytännönläheisiä keinoja palvelukynnysten madaltamiseksi. Kynnystä madaltaisi muun muassa toimintaympäristön kehittäminen viihtyisäksi ja turvalliseksi esimerkiksi niin, että tilassa on sohva, sateenkaarilippu seinällä ja juliste turvallisemman tilan periaatteista.

    THL:n kehittämispäällikkö Katja Sankalahden mukaan nuoret katsovat, että tunteiden, kriisien ja ongelmien käsittelyä tulisi opetella esimerkiksi koulussa. Näin normalisoitaisiin avun hakemista ja madallettaisiin palveluun hakeutumisen kynnystä.

    "Nuoret kokevat, että mitä enemmän tietoa on tarjolla esimerkiksi kouluissa, sitä hyväksyvämmin asioihin suhtaudutaan ja häpeä vähenee”, Sankalahti sanoo tiedotteessa.

    THL:n selvitys on tehty osana kansallisen lapsistrategian toteutusta.

    Nuorten väliset erot hyvinvoinnissa ja palveluihin pääsyssä lisäävät eriarvoisuutta.

    Selvityksessä on käyty läpi vuonna 2021 tehtyä kouluterveyskyselyä. Kyselyn mukaan erityisesti tietyissä nuorten ryhmissä mielialaan liittyvät ongelmat ja vaikeudet päästä palveluihin ovat yleisiä. Tällaisia ryhmiä ovat maahanmuuttajataustaiset, toimintarajoitteiset, kodin ulkopuolelle sijoitetut sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

    Myös sukupuolten välillä oli eroja. Tytöillä korostuvat henkinen pahoinvointi ja pojilla vaikeudet päästä terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle, kuten koulupsykologille.

    Nuori voi myös kuulua samanaikaisesti useaan eri ryhmään, jolloin vaikeudet voivat olla moninkertaisia. Nuorten väliset erot hyvinvoinnissa ja palveluihin pääsyssä lisäävät eriarvoisuutta, tiedotteessa sanotaan.

    THL:n mukaan yhdenvertainen saavutettavuus ja syrjimättömyys palveluissa vähentävät sekä palveluntarvetta että raskaiden ja kalliiden korjaavien palvelujen tarvetta myöhemmin. Palvelujen valtakunnalliseen ja paikalliseen kehittämiseen tarvitaan mukaan nuoria monista eri taustoista, THL lisää.

    Artikkelin aiheet
    nuoret
    THL
    yhdentekevyys ja syrjimättömyys
    sote-palvelut
    mielenterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle