• Ex-ministeri kannattaa sähkön hintakattoa ja vaatii hallitukselta reagointia ökyhintoihin

    ”Nyt näyttää, ettei hallitus tee mitään”, Mika Lintilä toteaa.
    Mika Lintilä on toiminut elinkeinoministerinä Sipilän ja Marinin hallituksissa.
    Mika Lintilä on toiminut elinkeinoministerinä Sipilän ja Marinin hallituksissa. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Energia
    9.1.202405:00
    Suvi Jylhänlehto

    Marinin hallituksen elinkeinoministeri, kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) kannattaa sähkön hintakattoa.

    Los Angelesista puhelimitse tavoitettu Lintilä kertoo seuranneensa sähkön hinnanvaihtelua vanhasta mielenkiinnosta.

    Viime talvena pelättiin, että sähkön käyttöä pitäisi rajoittaa alueellisin sähkökatkoin, jotta järjestelmä pysyisi pystyssä.

    Katkoja ei tullut, mutta isoja sähkölaskuja nähtiin ja valtio tuki kuluttajia niiden maksussa.

    ”Kirjelmöin komissiolle vähittäishintakatosta. Sitä ei tullut. Tehtiin kansallinen selvitys, jossa suositeltiin vapaaehtoista hinnantasausta. Yksikään sähköyhtiö ei ollut siihen valmis”, Lintilä kertaa tapahtumia ministeriajaltaan.

    Viime perjantain kaltaisia hintapiikkejä voisi yrittää suitsia lailla. Lintilän mukaan asetukset ovat valmiina ja on hallituksesta kiinni, kuinka he mahdollisuutta käyttävät.

    Hän myöntää, ettei hintakaton säätäminen ole helppoa. Juridisilta ongelmilta tuskin vältyttäisiin ja lain säätäminen kestäisi.

    Hän kuitenkin peräänkuuluttaa hallitukselta reagointia jyrkkiin hinnannousuihin.

    ”Hallituksen pitäisi kertoa, mitä aikovat tehdä tällaisessa tilanteessa.”

    ”Hallituksen pitäisi kertoa, mitä aikovat tehdä tällaisessa tilanteessa. Nyt näyttää, että he eivät tee mitään.”

    Lintilä muistuttaa, että pörssisähkö on ollut verrattain halpaa ja että pörssisähkön valinnut asiakas on ottanut tietoisen riskin.

    ”Hintakatto voisi kuitenkin olla”, hän summaa.

    Lisää aiheesta
    • Pörssisähkön hinta nousi ennätyslukemiin viime perjantaina. Yhä useammat kuluttajat ovat siirtyneet pörssisähköön.

      Energia | Energiateollisuus yllätettiin kahdesta suunnasta: kuluttajat säästivät sähköä yli odotusten ja tuotantoa putosi käytöstä arvioitua enemmän

    • Markkinoille on tullut sähkösopimuksia, jotka antavat käyttäjälle mahdollisuuksia suunnitella omaa sähkön käyttöä entistä tarkemmin.

      Politiikka | Sähkön hintavaihtelut ovat tulleet jäädääkseen – investointeja perusvoimaan tarvitaan

    • Energiavirasto päätti sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelun uudesta valvontamallista hieman ennen vuodenvaihdetta.

      Talous | Sähkönsiirron uusi hintajarru hillinnee korotuksia – "Ainakin hintakehitys tulee olemaan maltillisempaa"

    • Tuulivoiman tarjonnan tuntuva kasvu on tuonut mukanaan myös ennennäkemätöntä lyhyen aikavälin vaihtelua sähkön hintaan.

      Energia | Miksi sähkö on tänään ennennäkemättömän kallista, vaikka Olkiluoto käy? Vastaus piilee vihreässä siirtymässä ja varavoimalaitosten vioissa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi