• Kelan uudeksi pääjohtajaksi nousemassa yllättäen Outi Antila – hävisi viimeksi paikan arvalla

    Kelan valtuusto äänesti Antilan puolesta äänin 8–4. Kakkoseksi jäi Kuntaliiton Hanna Tainio.
    Outi Antila työskentelee ylijohtajana sosiaali- ja terveysministeriössä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Outi Antila työskentelee ylijohtajana sosiaali- ja terveysministeriössä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    5.11.201919:48
    STT

    Kelan valtuusto esittää Kelan uudeksi pääjohtajaksi yllättäen ylijohtaja Outi Antilaa sosiaali- ja terveysministeriöstä. Antila voitti valtuutettujen äänestyksessä Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainion äänin 8–4. Presidentin on vielä vahvistettava nimitys.

    Valtuutettujen työvaliokunta oli esittänyt pääjohtajaksi joko Tainiota tai professori Lasse Lehtosta.

    Antila oli lähellä tulla valituksi jo viime kerralla, mutta hän hävisi vaalin arvalla nykyiselle pääjohtajalle Elli Aaltoselle.

    "Kelan pääjohtajan valinta on yksi valtuutettujen merkittävimmistä tehtävistä. Kela saa Antilasta sekä osaamisensa että kokemuksensa puolesta osaavan johtajan luotsaamaan entistä ihmislähtöisempää Kelaa samaan aikaan, kun sosiaaliturvajärjestelmään kohdistuu vahvoja uudistuspaineita", sanoo Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo (ps.) tiedotteessa.

    Antila aloittaa uudessa tehtävässään tammikuun alussa, kun Aaltonen jää eläkkeelle. Antila siirtyy uuteen tehtäväänsä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston ylijohtajan paikalta. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti.

    Kelan pääjohtajan paikkaa on pidetty keskustan läänityksenä.

    Antilalla ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa, mutta hän on aiemmin toiminut Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitossa. Hän on kuvannut ajatteluaan alkiolaiseksi. Tainio on entinen SDP:n kansanedustaja.

    Artikkelin aiheet
    Outi Antila
    Kela
    pääjohtajan valinta
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    Hanna Tainio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria