• Vakuutusyhtiöillä erilaisia linjauksia: Tuhojyrsijöiden varalta voi saada vakuutuksen

    Kylmenevät säät saavat esimerkiksi hiiret ja rotat etsimään suojaa sisätiloista. Korvaako vakuutus tuhoeläinten aiheuttamia vahinkoja?
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    7.11.201918:45
    Antti Kantola
    Kuva: Jukka Pasonen

    MT kysyi kolmelta vakuutusyhtiöltä, voiko tuhoeläinten varalta saada vakuutuksen.

    "Kyllä voi", vastaa vakuutusyhtiö Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen.

    "Yhtiömme laajimmasta kotivakuutuksesta korvataan vahinkoja, jotka jyrsijät tai muut tuhoeläimet ovat aiheuttaneet talon tai mökin rakenteille."

    Utunen sanoo esimerkkinä tilanteet, että rotta tunkeutuu seinärakenteen väliin ja tuhoaa rakenteita tai että tupajumi nakertaa puurakenteita.

    Sen sijaan jyrsijöiden tai muiden tuholaisten irtaimistolle aiheuttamia vahinkoja If ei korvaa.

    Vakuutusyhtiö LähiTapiola ei korvaa rottien, myyrien, hiirien tai oravien aiheuttamia vahinkoja.

    "Eikä vakuutuksesta korvata muidenkaan tuhoeläinten aiheuttamia vahinkoja", LähiTapiolan korvauspäällikkö Jussi Korpelainen kertoo.

    ”Tämä tarkoittaa vaikkapa tilannetta, että hiiret tai rotat tuhoavat talven aikana kesämökin rakenteita tai irtaimistoa. Tällaisen tilanteen varalta emme vakuuta. Jyrsijöille altis omaisuus on syytä suojata tai kuljettaa mökiltä pois”, Korpelainen sanoo.

    Samanlainen käytäntö on Pohjola Vakuutuksella, kertoo vakuutuspäällikkö Volmari Ojanen.

    "Kotivakuutuksesta on rajattu pois esimerkiksi rottien, hiirien ja myyrien aiheuttamat vahingot. Ne jäävät siis lähtökohtaisesti asiakkaan omalle riskille."

    LähiTapiolan Korpelaisen mukaan vakuutusta ei ole tarjolla myöskään tilanteeseen, että rotat pääsevät siiloon ja pilaavat siinä olevan viljan.

    ”Vakuutusta ei ole tarjolla tilanteeseen, jossa tuhoeläin aiheuttaa vahinkoa tyypillisellä toiminnallaan. On pystyttävä estämään rotan pääsy tiloihin, joissa on iso vahingon mahdollisuus.”

    Sen sijaan vakuutus korvaa, jos rotta aiheuttaa tulipalon vaikkapa kuivaajassa.

    ”Silloin vakuutuksen paloturva korvaa rakennuksen ja viljan tuhoutumisesta aiheutuneet vahingot", Korpelainen sanoo.

    MT pyysi kolmelta vakuutusyhtiöltä vastaukset kahteen esimerkkitapaukseen. LähiTapiolan vastaaja on Jussi Korpelainen. Pohjola Vakuutuksesta vastaa Volmari Ojanen ja Ifistä Laura Utunen.

    Esimerkki yksi: Rotta jyrsii omakotitalon teknisessä tilassa sähköjohtoja poikki ja aiheuttaa tulipalon. Talo turmeltuu käyttökelvottomaksi. Millainen vakuutus pitää olla, jotta aiheutunut vahinko korvataan täysimääräisesti?

    LähiTapiola: "Jos haittajyrsijä aiheuttaa palovahingon, se korvataan. Tähän riittää suppea turva. Käytännössä paloturva on kaikissa koti- ja maatilavakuutuksissa.”

    Pohjola Vakuutus: ”Esimerkissä on kyse äärimmäisestä vahingosta, joten tässä tulee arvioida myös sitä, mikä on kohtuullista. Tällaisessa totaalivahingossa rottia koskevaa rajoitusta ei sovellettaisi ja korvaus määriteltäisiin muutoin vakuutusehtojen mukaan.”

    If: "Tällainen palovahinko korvataan Ifin kaikista kotivakuutuksista – myös suppeimmasta."

    Esimerkki kaksi: Rotta puree kesämökillä pakastimen sähköjohdot poikki ja aiheuttaa pakastimen sulamisen. Sulamisvesi pilaa lattian. Millainen vakuutus korvaa kuivatuskulut ja uuden lattian rakentamisen?

    LähiTapiola: ”Tällaisen vahingon korvaaminen edellyttää laajan turvan vakuutusta. Laaja turva tarkoittaa sitä, että vakuutus korvaa äkillisiä ja ennalta arvaamattomia vahinkoja.”

    Pohjola Vakuutus: ”Pakastimelle ja sen sulamisesta aiheutunut vahinko ei ole kotivakuutuksesta korvattava, kun vahinko on rotan aiheuttama.”

    If: "Kotivakuutukset suppeinta lukuun ottamatta korvaavat vuotovahingon ja uuden lattian rakentamisen sekä kuivauskulut. Kotivakuutus ei sen sijaan korvaa itse putken uusimista."

    Juttua muokattu 7.11.2019 klo 17.15. Lisätty vakuutusyhtiö Ifin osuudet.

    Lue lisää:

    ”Yhdellä mökillä rotta oli jyrsinyt itsensä arkkupakastimen sisälle pakasteita nauttimaan" – rottaongelma on aina ihmisen vika, näin vältät sen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle