• Maatilan ympäristölupienhinnat nousivat rajusti

    Uutiset
    29.2.201215:00
    MT toimitus

    Eläinsuojien ja turkistarhojen ympäristöluvat kallistuivat rajusti vuoden vaihteessa. Pienimmilläänkin korotus kaksinkertaisti hinnan, ja suurimmissa hankkeissa taksa nousi lähes 3,5-kertaiseksi 11 880 euroon.

    Uudet taksat tulivat voimaan vuoden vaihteessa ja niitä sovelletaan tänä vuonna vireille tuleviin ympäristölupahakemuksiin.

    Lupaa pitää hakea 10 vuoden välein ja aina kun tuotantoon tehdään muutoksia.

    Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki valtiovarainministeriöstä toteaa, että ympäristölupien hinnoissa oli jälkeenjääneisyyttä, jota nyt korjattiin.

    Korotukset painottuivat karjasuojiin ja turkistarhoihin, kun esimerkiksi satamien ja kaatopaikkojen lupahintoihin tuli vain kustannusten nousua vastaavia muutaman prosentin korotuksia. Parin ison navetan luvat maksavat yhtä paljon kuin Fennovoiman ydinvoimalan lupa.

    Kehittämispäällikkö Riitta Pirhonen ympäristöministeriöstä toteaa, että korotustarpeet perustuvat aluehallintovirastoista saatuihin arvioihin erilaisten lupien käsittelyajoista.

    Pirhosen mukaan korotuspaineita on edelleen. Valtiovalta haluaa, että käsittelykulut peritään sataprosenttisesti hakijalta. Ympäristö- ja vesilakien nojalla myönnettävissä luvissa maksut kattavat vain puolet kuluista.

    Sivu 8

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ympäristöluvat
    maatilat
    valtiovarainministeriö
    ympäristöministeriö
    lupamaksut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria