• Mielipidemittaukset ovat nyt myrkkyä oppositiolle – puheet kovenevat

    Uutiset
    20.5.202010:57
    Pekka Ervasti

    Kun vertaa hallituksen koronainfoja ja eduskunnan kyselytunteja, ero on huomattava.

    Hallituksen tiedotustilaisuudet järjestetään ilman live-yleisöä – siis mediaa – valtioneuvoston linnassa. Pääministeri hallitsee näyttämöä tukenaan johtavia terveysalan asiantuntijoita ja korkeita virkamiehiä.

    Viestitys ei silti ole täysin yksisuuntaista. Lopuksi on aikaa myös lehdistön kysymyksille. Ne ovat yleensä asiapitoisia, vastaukset niin ikään. Soma on puheitten sävy.

    Vaikka aihepiiri on sama, kyselytunnilla oppositioedustajat käyttävät ison osan kysymysajastaan sen todistamiseen, että hallitus on tavalla tai toisella tyrinyt ja saattanut kansakunnan hengen, terveyden ja talouden perikadon partaalle. Jossakin vaiheessa puhemies vaatii edustajaa noudattamaan aikarajoitusta ja muotoilemaan monologinsa kysymyksen muotoon. Kun hätä on suurin, miksi-sana on lähinnä ja kysyjä suorittaa sen avulla nopean verbaalisen hätälaskun.

    Ministerin vastausajasta yhtä lailla puolet menee omien toimien puolustamiseen. Varsinaiseen kysymykseen – jos sellaista kunnolla edes esitettiin – tulee harvoin täysin selkeää vastausta.

    Puheiden sävy ei totisesti ole soma. Kyselytunnin yllä leijuu syytösten ja vastasyytösten tympeä löyhkä. Tulee vaikutelma, että istuntosalissa ei olla kiinnostuneita koronan vaan poliittisen vastustajan nitistämisestä.

    Illuusio puolueiden poliittisesta linnarauhasta vakavassa kansallisessa kriisissä kesti suunnilleen siihen asti, kun poikkeustoimia ryhdyttiin purkamaan. Mediaa se ei koskenut senkään vertaa – eikä ehkä pidäkään.

    Ehkä suurempi syy poliittisen ilmapuntarin heilahdukseen on kuitenkin, että kriisin ansiosta päähallituspuolue SDP on noussut mielipidemittausten kärkeen. Se on myrkkyä oppositiolle. Myös opposition nokkimajärjestys on gallupeissa vaihtunut. Se lisää jännitettä persujen ja kokoomuksen välillä. Tällaisessa murrosvaiheessa puheet aina kovenevat.

    Kokoomus on nyt valinnut tiukemman retoriikan linjan. Se hyökkää koordinoidusti ja laajalla rintamalla. Persupomo Jussi Halla-aho on miniluentoineen hieman raskasliikkeinen vikkelään poliittiseen viidakkosotaan, eikä paperista kysymyksiään tankkaavista puoluetovereista oikein tunnu olevan apua.

    Yhdessä asiassa kokoomus on jo onnistunut. Se sai viikonloppuna pääministeri Sanna Marinin menettämään itsehillintänsä. Marinin purkaukset tulivat varmasti sydämestä, mutta pääministerin tasoiselta poliitikolta ehkä voisi odottaa, että primitiivireaktio koukkaisi aivojen kautta ennen siirtymistään Twitteriin.

    Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

    .

    Artikkelin aiheet
    mielipidemittaus
    oppositio
    hallituksen toiminta
    poliittinen retoriikka
    koronakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria