• Yle: Useita marjanpoimijoita houkuteltu Suomeen harhaanjohtavilla tiedoilla

    Huijauksissa on ollut mukana myös Suomen kansalaisia.
    Suomalaiset marja-alan yritykset eivät hallintoneuvos Olli Soraisen mukaan ole olleet mukana tapauksessa.
    Suomalaiset marja-alan yritykset eivät hallintoneuvos Olli Soraisen mukaan ole olleet mukana tapauksessa. Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset
    24.8.202020:00
    MT toimitus

    Suomeen on houkuteltu viime viikkojen aikana useita marjanpoimijaryhmiä harhaanjohtavilla tiedoilla, kertoo Yle. Marjanpoimijoita on houkuteltu maahan, jonka jälkeen heidät on jätetty omilleen ilman varmistettua työpaikkaa tai -sopimusta.

    "Kyse on erinäisistä ihmisistä ja ihmisryhmistä, jotka ovat ottaneet tämän poimijoiden Suomeen tuonnin bisneksekseen. Eli matkanjärjestäjät ovat veloittaneet matkasta eri suuruisia summia, ja kun nämä ihmiset on tuotu Suomeen, heistä ei olla oltu kiinnostuneita lainkaan", kertoi työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen Ylelle.

    Suurin osa huijatuista on saapunut Suomeen Portugalista Hollannin kautta. Ministeriöllä on tiedossa, ketkä poimijoita ovat maahan houkutelleet. Mukana toiminnassa on ollut mukana myös Suomen kansalaisia. Soraisen mukaan suomalaiset marja-alan yritykset eivät ole olleet mukana tapauksessa. Tapauksesta on ilmoitettu rajavartiolaitokselle ja poliisille.

    Linkki Ylen uutiseen.

    Artikkelin aiheet
    marjanpoimijat
    työhuijaus
    Yle
    Suomi
    migranttityöntekijät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria