Euroeliitin keskustelun ja ministerien kokoustamisen painopiste on nimikkeissä vakaus ja yksittäisten valtiolainojen korkotaso. Suomen omaa teema on vielä vakuudet.
Keskustellaan siis seurauksista eikä vallitsevan tilanteen syistä saati korjaustavoista. Tilannetta voisi verrata narkomaanien kuukausikokoukseen. Kunhan piikin saisi halvemmalla, niin asiat olisivat kunnossa.
Ongelmat eivät ratkea valtion lainojen korkoa viilaamalla tahi pyrkimällä korkeaan inflaatioon. Syyt ovat syvemmällä.
Ne syyt ovat kyllä yleisesti tiedossa. Kriisimaissa ja seuraavaksi kriisiyvissä maissa julkisen sektorin koko on ylimitoitettu kansalliseen tuottavuuteen nähden. Finanssi, vakuutus ja kiinteistötalous on ylipaisutettu suhteessa muuhun tuotannolliseen ja jalostavaan toimintaan.
Hyödyketuotannon ja palvelusektorin kilpailukyky on liikaa alle kansainvälisen normiston. Tästä kaikesta seuraa se, että tarvittaisiin kansallista päätöskykyä ja rohkeutta oikaista vuosikymmenten saatossa syntyneitä vääristymiä.
Kun johtavilta puolueilta ei siihen uskallusta löydy, on maaperä pedattu valmiiksi uusille, koko kansan puolueille ja ääriliikkeille.
Miten tässä pitkässä juoksussa sitten tulee käymään?
Oikeaa markkinoiden rauhoittumista ja tasapainoa ei nykymenolla saavuteta. Euro talousalueena hajoaa. Muutos voi olla hyvin nopea.
Jos koko rahaliitto alueena halutaan säilyttää, on vallan keskiöön nostettava kansalliset korjausliikkeet. Toistaiseksi siitä on melko vähän rohkaisevia esimerkkejä.
Euroeliitti katsoo asioita vain makrotalouden suunnasta. Kansa katsoo ruokakorin ja omien elinolojen kehittymisen perspektiivistä. Puuttuu yhdistävä tekijä.
Euro ei ole pelastettavissa muistioilla eikä julistuksilla. Hienoinkaan visio ei enää puhuttele saati vakuuta markkinatoimijoita.
Markkinoilla vallitseva ohjauskyky kyllä luo tarvittavan muutosvoiman, jos sitä ei muuten päättäjiltä löydy. Se, upotaanko samassa vai eri veneissä, on vain pikku muotoseikka globaalissa katsannossa.
Kari Partanen
diplomi-insinööri
Sulkava