• Sieniä kaivossa: Voiko vettä vielä käyttää ja tuhoutuuko kaivon rakenne?

    Mökin vanhassa rengaskaivossa näkyy sienen jalka ja lakki. Sieniasiantuntija tunnistaa löydöksen helttasieneksi.
    Sienet ovat kasvaneet vuosikymmeniä vanhan kaivon liitoskohtiin.
    Sienet ovat kasvaneet vuosikymmeniä vanhan kaivon liitoskohtiin.  Kuva: Henri Rehnström
    Uutiset|Luonto
    20.9.202213:23
    Hertta-Mari Kaukonen

    Vilkaisu mökkikaivoon vedenhakureissulla yllättää. Vanhan rengaskaivon kuluneessa betoniseinämässä näkyy elämää renkaiden liitoskohdassa. Sienet kurkottavat kohti.

    Mistä sienestä voi olla kysymys, biologi ja sienikirjailija Jarkko Korhonen?

    ”Kyseeseen voisi tulla joku lahottaja, esimerkiksi lahokka tai helokka.”

    Sienen määrittely ei ole varmaa, koska sienistä ei ole valokuvaa alapinnalta. Jotkut sienilajit tulevat toimeen pimeissä olosuhteissa, kuten kaivoksissa, mutta saattavat tällöin jäädä oudon värisiksi tai muotoisiksi. Sekin hankaloittaa tarkkaa tunnistusta.

    ”Kaivonrenkaan ulkopuolisessa maamassassa on jotakin puuainesta, jota nämä sienet lahottavat”, Korhonen selittää.

    Tuhoavatko sienet siis kaivon rakennetta?

    ”Eivät tuhoa eli nämä ovat eloperäisen aineksen lahottajia. Eloperäinen aines, esimerkiksi puunkappale, täytyy olla maamassoissa renkaiden ulkopuolella”, Korhonen kertoo.

    Hänen käsityksensä mukaan mikroskooppisen ohut rihmasto on tunkeutunut siis renkaiden välistä kaivon sisään, jossa on ollut tilaa kasvattaa sienet.

    Korhonen kertoo, että sienet ovat kaivolle harmittomia eli ne eivät rapauta betonirenkaita, mutta saattavat hyötyä kalkista, joka liukenee betonirenkaista.

    ”Toki kun sienet nahistuvat, ne voivat pudota kaivoveteen, mutta tämä tuskin muodostaa minkäänlaista hygieniahaittaa”, Korhonen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Luonnontuotekouluttaja Annikka Kujala vetää syksyisin sienikursseja Oulun seudulla.

      Marjat ja sienet | ”Saa myöntää, jos ei tykkää sienistä” ‒ näin sienikammoa siedätetään

    • Lahovaurioiden syynä on se, että nykyiset kyllästeet eivät tarjoa riittävää suojaa lahottajasientä vastaan. Kuvituskuva.

      Virasto havaitsi puukantisissa silloissa ikävän yllätyksen: Lahottajasieni tuhonnut vain kuusi vuotta vanhoja siltoja

    • Rahkavoitaikinasta leivottu piiras maistuu vaikka iltateen kera.

      Reseptit | Sienet ja juurekset sopivat samaan taskuun – tuloksena on illanistujaisten maukas ja tuhti herkku

    Artikkelin aiheet
    sienet kaivossa
    helttasieni
    rengaskaivo
    lahottajasienet
    veden hygienia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle