

Alkavan joulun kylmin päivä on jouluaatto. Tämä ei kuitenkaan tarkoita paukkupakkasia, vaan etelässä lämpötila on alimmillaankin nollan vaiheilla ja keskiosassa maata pikkupakkasta. Maan pohjoisosassa miinuslukemat ovat iltapäivästä alkaen enimmäkseen 5 ja 15 asteen välillä.
Jouluyötä ja joulupäivää kohti etelän ja lounaan välinen tuuli on voimistumassa ja se nostaa samalla lämpötiloja koko maassa. Joulupäivän iltapäivään mennessä suuressa osassa maata mitataan jo lämpöasteita. Vain Lapissa jäädään laajemmalti vielä vähän nollan alapuolelle. Lauhtumisen tuo mukanaan lännestä itään liikkuva lämmin rintamavyöhyke sekä sadealue, joka pohjoisessa alkaa lumena, mutta muuttuu vetisemmäksi. Etelämpänä sade on suureksi osaksi silkkaa vettä. Vesisade voi olla aluksi jäätävää.
Tapaninpäivä tuo mukanaan kuivempaa ilmaa ja sinitaivas pääsee näyttäytymään monin paikoin. Eteläisin ja kaakkoisin osa maata jäänee kuitenkin runsaamman pilven alle. Pohjoisessa lämpötila käy Tapanin vastaisena yönä pakkasella, mutta on nousemassa taas päivällä plussalle uudelleen voimistuvan tuulen myötä. Pohjoisimman Lapin yli saattaa kulkea pieni, mutta voimakas matalapaine, joka voi voimistaa tuulen jopa vaarallisen voimakkaaksi. Matalan reitti on kuitenkin tässä vaiheessa epävarma. Ensimmäisenä välipäivänäkään ei merkittävää kylmenemistä ole todennäköisesti vielä tapahtumassa, mutta +5 asteen lukemat jäävät ainakin hetkeksi taakse.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.