• Venetsialaisia vietetään tuulisessa säässä

    Korkeapaine on väistynyt Suomen itäpuolelle. Lauantaina tuuli voimistuu ja sunnuntaiyönä matalapaine sateineen saapuu maan länsiosaan.
    Viikonloppuna piisaa tuulta.
    Viikonloppuna piisaa tuulta. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Sää
    28.8.202619:51
    Laura Tuomola

    Tuuli voimistuu lännessä heti lauantaiaamuna. Myöhemmin lauantaipäivällä sää on tuulista koko maassa. Etelätuuli on laajalti kohtalaista, länsirannikolla paikoin navakkaa. Tuuli on puuskaista, etelässä tuulen puuskat voiva nipin napin yltää 15 m/s. Sunnuntaiyön aikana tuuli jo heikkenee, sunnuntaipäivällä sää on edelleen tuulista.

    Lauantaipäivä on laajalti poutainen, yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Aurinkoisinta on pohjoisessa ja idässä, lännessä pilvisyys on päivällä jo runsaampaa lähestyvän matalapaineen takia.

    Matalapaineen sateet saapuvat länteen myöhään lauantai-illalla. Sunnuntaipäivällä hajanaisia sateita tulee maan etelä- ja keskiosissa, ukkonenkin on mahdollista.

    Lämpötila pysyttelee huomenna lauantaina lähes koko maassa 20 asteessa tai sen tuntumassa, Pohjois-Lapissa on viileämpää. Sunnuntaina lämpötila on 15 ja 20 asteen välillä.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sää
    tuuli
    matalapaine
    venetsialainen
    sade
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita