• Elokuvaohjaaja Lauri Törhönen vaatii väitöskirjansa hylkäämispäätöksen mitätöintiä

    Väitöskirja käsittelee suomalaisen elokuvaohjaajan työn prosesseja. Väitöskirjan hylkääminen tiedekuntaneuvostossa on poikkeuksellista.
    Osa tieteentekijöistä on arvostellut Lauri Törhösen väitöskirjaa muun muassa lähdekirjallisuuden sekä tutkimuskysymysten ja -menetelmien puutteesta. Lehtikuva / Aku Häyrynen.
    Osa tieteentekijöistä on arvostellut Lauri Törhösen väitöskirjaa muun muassa lähdekirjallisuuden sekä tutkimuskysymysten ja -menetelmien puutteesta. Lehtikuva / Aku Häyrynen.  
    Uutiset|Kulttuuri
    6.2.202410:51
    STT–

    Elokuvaohjaaja Lauri Törhönen hakee muutosta Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tekemään arviointipäätökseen yliopiston muutoksenhakulautakunnalta. Törhönen vaatii väitöskirjansa hylkäämispäätöksen mitätöintiä.

    Yliopiston mukaan Törhösen muutoksenhaun käsittelylle ei ole vielä tarkkaa käsittelyaikaa tiedossa.

    Törhösen väitöskirja hylättiin Lapin yliopistossa joulukuussa. Törhönen haki päätökselle oikaisua, jonka Lapin yliopisto hylkäsi 18. tammikuuta. Törhösellä on ollut mahdollisuus hakea oikaisupäätökseen muutosta Lapin yliopiston muutoksenhakulautakunnalta 14 päivän kuluessa.

    Väitöskirja käsittelee suomalaisen elokuvaohjaajan työn prosesseja. Väitöskirjan hylkääminen tiedekuntaneuvostossa on poikkeuksellista.

    Lapin yliopisto tiedotti tammikuun alussa, että Törhösen väitöskirjatyöhön liittyvästä hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkausepäilystä aloitetaan tutkinta. Törhösen väitöskirjaprosessista oli jätetty kaksi loukkausepäilyilmoitusta.

    Ilmoituksissa tuotiin esiin epäilyt väitöskirjan tekijän, ohjaajien ja esitarkastajien piittaamattomuudesta sekä esitarkastajien esteellisyydestä. Ilmoitusten jälkeen Lapin yliopistossa aloitettiin asiasta esiselvitys.

    Yliopiston mukaan tutkinta on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa toimeksiannosta, minkä jälkeen yliopiston rehtori päättää, onko loukkausta tapahtunut.

    Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistuksen mukaan ryhmässä on oltava edustettuna asianomaisen tieteenalan, juridiikan, HTK-ohjeen ja HTK-prosessin tuntemus sekä muu tarvittava asiantuntemus.

    Artikkelin aiheet
    Lauri Törhönen
    Lapin yliopisto
    väitöskirja
    tieteellinen etiikka
    elokuvaohjaaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta