• Naudanlihan japeltokasvien tuottajien organisaatiot sallitaan

    Uutiset
    18.12.201515:00
    Tuure Kiviranta

    Ensi keväänä voi olla mahdollista perustaa tuottajaorganisaatioita naudanlihalle ja peltokasveille.

    Hallitus esitti torstaina eduskunnalle lain muuttamista, että Suomessa voitaisiin jatkossa hyväksyä naudanliha- ja peltokasvialan tuotteiden tuottajaorganisaatiot. Sallimalla tuottajaorganisaatioiden perustaminen pyritään tasapainottamaan tuottajien ja ostajien välistä markkinavoimaa.

    Tuottajaorganisaatio voi yleisestä kilpailulainsäädännöstä poiketen neuvotella tuottajien puolesta tiettyjen tuotteiden tarjontaan liittyviä sopimuksia, kertoo maa- ja metsätalousministeriö.

    Lisäksi tuottajaorganisaatiossa jäsenet voivat tehdä yhteistyötä Euroopan unionin kilpailulainsäädännön ja kansallisen kilpailulain niin sanotun maatalouspoikkeuksen puitteissa.

    Nykyisin Suomessa on mahdollista hyväksyä tuottajaorganisaatiot hedelmä- ja vihannesalalla sekä maitotuotealalla. Hedelmä- ja vihannesalalla toimii kolme tuottajaorganisaatiota. Maitoalalle ei vahvojen osuuskuntien ansiosta ole syntynyt tuottajaorganisaatioita.

    Tuottajaorganisaatioita koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan hallitusohjelman mukaisesti. Lain on määrä tulla voimaan keväällä 2016.

    Tuure Kiviranta

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    naudanliha
    peltokasvit
    tuottajaorganisaatiot
    kilpailulainsäädäntö
    maatalouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle