• "Todennäköisesti päivystys lakkaa kahden kuukauden päästä", maaseudun taksit hämmentyivät uudistuksesta

    Heinäkuun alussa toteutunut taksialan vapautuminen ja Kela-kyytien uudelleenjärjestely hämmentävät taksialan yrittäjiä. Pelkoa on varsinkin maaseudun palvelujen heikentymisestä.
    Taksiyrittäjä Jukka Suvannon mukaan ilman Kela-kyytejä ala ei kannattaisi.
    Taksiyrittäjä Jukka Suvannon mukaan ilman Kela-kyytejä ala ei kannattaisi. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    6.7.201808:00
    Aapo Laakso

    ”Todennäköisesti päivystys lakkaa kahden kuukauden päästä”, taksiyrittäjä Teuvo Sundberg kertoi Jokioisten taksikopilla maanantaina.

    Pienillä paikkakunnilla, kuten Jokioisissa, valtaosa taksikuskien leivästä tulee valtion kassasta. Sundberg kertoo, että Kela-korvattujen matkojen osuus on jopa 90 prosenttia ajoista. Loput kymmenen prosenttia on pääasiassa baarikyytejä Forssaan.

    Myös lappajärveläinen taksinkuljettaja Seppo Viinamäki kokee maaseudun jääneen uutta taksilakia kirjoitettaessa unohduksiin.

    ”Suurin ongelma maaseudulla on yöpäivystysvelvollisuuden poistuminen. Tämä tietää varmasti monilla paikkakunnilla sitä, että asiakkaiden on vaikea saada yöaikaan taksia kuljettajien nukkuessa."

    Artikkelin aiheet
    taksialan uudistus
    kela-kyytit
    maaseudun palvelut
    taksiyrittäjät
    Jokioinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria