• Tutkijat yllättyivät: Leuto talvi pienentää järven hiilikuormaa

    Järveen kulkeutuneen hiilen määrä oli normaalitalvena puolitoistakertainen verrattuna leutoon talveen.
    Järven hiilitaseen kannalta merkittävin aika osuu normaalina lumitalvena kevääseen lumen sulamisen aikaan.
    Järven hiilitaseen kannalta merkittävin aika osuu normaalina lumitalvena kevääseen lumen sulamisen aikaan. Kuva: Helsingin yliopisto/Anne Ojala
    Uutiset
    11.3.202020:30
    Matti Tuominen

    Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimus paljastaa, että leuto talvi vähentää järven hiilikuormaa merkittävästi, jolloin järven kautta kulkee vähemmän kasvihuonekaasuja ilmakehään ja meriin.

    Tutkimuksessa selvisi, että järveen kulkeutuneen hiilen määrä on normaalitalvena puolitoistakertainen verrattuna leutoon talveen.

    "Kaiken kaikkiaan lämmin talvi johti tilanteeseen, jossa hiiltä liikkui puroissa ja järvessä normaalia vähemmän. Kenttätutkimukset, joissa tarkastelimme metsän, purojen ja järven muodostamaa kokonaisuutta, toivat esiin uutta, yllättävääkin, tietoa järviin kohdistuvasta hiilikuormasta muuttuvassa ilmastossa, koska pelkkä lämpötilan nousu vaikuttikin vähentävästi hiilen määrään – päinvastoin kuin aikaisemmin on ajateltu", tutkimusta johtanut Anne Ojala Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta sanoo tiedotteessa.

    Järven hiilitaseen kannalta merkittävin aika osuu normaalina lumitalvena kevääseen lumen sulamisen aikaan. Lumitalven jälkeen vettä järviin tuovien purojen virtaamat, ja veden mukana kulkeutunut hiilikuorma kasvoi nopeasti huhtikuun puolen välin jälkeen, ja virtaamat olivat koholla aina toukokuun puoleen väliin asti. Leutona talvena keväinen virtaama kasvoi hyvin vähän, mutta talvella oli selvä virtaamapiikki jo tammikuussa. Virtaaman muutosten seurauksena myös hiilikuorma siirtyi keskitalveen eli aikaan, jolloin järvi oli jäässä. Normaalivuonna hiilikuorma ajoittui jäiden lähtöön.

    Virtaaman huipun siirtyminen keskitalveen vaikutti hiilikuorman ajoittumisen lisäksi myös sen määrään, mutta ei lisäävästi vaan vähentäen.

    "Talven ja kevään sääoloista riippumatta yli 80 prosenttia kulkeutuvasta hiilestä oli liuenneen orgaanisen hiilen muodossa eli yhdisteissä, jotka myös tummentavat vettä", Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Pumpanen sanoo tiedotteessa.

    Tutkimus on julkaistu Biogeochemistry-tiedelehdessä.

    Artikkelin aiheet
    hiilen kierto
    ilmastonmuutos
    järvi
    tutkimus
    vesistöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle