• Intia ja Kiina ahmivat palmuöljyä

    Uutiset
    1.11.201315:00
    MT toimitus

    KOLKATA, INTIA

    Palmuöljyn kasvava suosio Etelä-Aasian maissa ja Kiinassa pahentaa osaltaan Indonesian metsäpaloja ja alueen saasteongelmia.

    Palmuöljyä kutsutaan Aasian uudeksi nestemäiseksi kullaksi. Sen tuotanto sijoittuu 85-prosenttisesti Indonesiaan ja Malesiaan.

    Vuosina 2011–2012 Intia kulutti maailman palmuöljystä 19 prosenttia, Kiina 16 ja Euroopan unioni 14 prosenttia. Etelä-Aasiassa myös Pakistan ja Bangladesh lisäävät käyttöään.

    Palmuöljy on halpaa ja monikäyttöistä. Se soveltuu niin elintarvikkeiden, kosmetiikan kuin biopolttoaineenkin raaka-aineeksi.

    ”Viljelijöille palmuöljy tuo paremmat tulot kuin vaikkapa riisi tai kumi”, sanoo tohtori Reza Azmi. Hän johtaa kestävää matkailua ja maataloutta edistävää Wild Asia -järjestöä Malesiassa.

    Öljypalmusta saa satoa pari kertaa kuussa, kun riisi korjataan vain kahdesti vuodessa, Azmi toteaa.

    Viljelystä koituu kuitenkin monia ympäristöhaittoja, kun metsiä kaadetaan ja poltetaan uusien palmuplantaasien tieltä.

    Indonesian metsäpalot ovat jokavuotinen riesa. Tulipaloista syntynyt savusumu aiheutti viime kesänä Malesiassa ja Singaporessa pahimmat saasteongelmat 16 vuoteen.

    Jokin aika sitten Indonesian, Malesian, Brunein, Thaimaan ja Singaporen ympäristöministerit sopivat yhteistyöstä ilmansaasteiden seurannassa. Lisäksi Indonesia sitoutui alueelliseen sopimukseen savusumun torjunnasta.

    Myös palmuöljyn ostajat voivat vaikuttaa. Vuonna 2004 perustettiin palmuöljyn vapaaehtoinen sertifiointijärjestelmä (RSPO), joka pyrkii vähentämään metsätuhoja.

    Yli 15 prosenttia palmuöljytuotannosta on sertifioitu.

    Monet Euroopan maat ovat luvanneet siirtyä sertifioituun palmuöljyyn vuoden 2015 loppuun mennessä, kertoo RSPO:n pääsihteeri Darrel Webber. Joukkoon kuuluu Suomessa biodieseliä valmistava Neste Oil.

    Ympäristöjärjestö Greenpeace moittii RSPO-järjestelmää lepsuksi ja toivoo, että sitä kehitetään tehokkaammaksi.

    Suurkuluttajat Intia ja Kiina käyttävät pääosin sertifioimatonta palmuöljyä.

    Kiinassa palmuöljyn kysynnän povataan kasvavan kymmenen prosentin vuosivauhtia, jolloin se ohittaa Intian vuonna 2015.

    MT–IPS

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    palmuöljy
    ympäristö
    Intia
    Kiina
    Indonesia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle