• Örön linnakesaari kutsuu käymään

    Saaristomeren kansallispuistoon liitetty Örö avautuu yleisölle tällä viikolla. Saarelle houkuttelevat tsaarinajan kasarmit, rannikkotykit ja upea luonto.
    Saaressa patikoivien on noudatettava varovaisuutta, sillä Örö on edelleen linnakesaari
    Saaressa patikoivien on noudatettava varovaisuutta, sillä Örö on edelleen linnakesaari Kuva: Eero Ketola
    Uutiset
    1.6.201515:00
    Eero Ketola

    KEMIÖNSAARI

    Haahkakoiraiden kumeat soidinäänet sekoittuvat vasaroiden nakutukseen. Rakenteilla on venelaituri sekä ruokailu- ja majoituspaikkoja. Metsähallitus liitti Örön saaren tammikuussa Saaristomeren kansallispuistoon. Nyt koko komeus avautuu yleisölle. Erikoissuunnittelija Jouni Vuorinen Metsähallituksen luontopalveluista kertoo, että avajaisia vietetään lauantaina 6. kesäkuuta.

    Saaren historiasta kielivät viehättävät mukulakivikadut ja tsaarinajan kasarmit. Niiden rakentamisen alkamisesta on aikaa tismalleen sata vuotta. Saarelle jää viisi merivoimien sotilasaluetta. Merialuetta käytetään yhä puolustusvoimien harjoitusalueena.

    Örö on tullut tutuksi sadoille nuorille miehille, jotka ovat suorittaneet saarella varusmiespalveluksensa. Kantahenkilökunnan lisäksi saarella oli tykki-, tutka- hevos- ja merivartiomiehiä.

    Runsaan kymmenen viime vuoden aikana saarella on tavattu yli 1 500 perhoslajia. Runsaimmin perhosia näkee elokuussa. Saaren linnusto on myös monipuolinen. Eri lajeja on bongattu noin 180. Tarkkasilmäinen löytää Örön rannalta merivehnän.

    Artikkelin aiheet
    Örö
    Saaristomeren kansallispuisto
    Metsähallitus
    luonto
    matkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle