• Iltalehti: Jalostajan ötökkäyllätykset hernekeitossa jatkuvat – taustalla herneiden alkuperä

    Oy Lunden Ab Jalostajan toimitusjohtaja Lauri Lundenin mukaan jokainen viallinen tuote hyvitetään lahjakortilla, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla.
    Ötökköjä on löytynyt vuoden varrella usemman kerran Jalostajan purkkihernekeitoista. Kuvituskuva.
    Ötökköjä on löytynyt vuoden varrella usemman kerran Jalostajan purkkihernekeitoista. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Ruoka
    28.7.202219:30
    Santeri Nousjoki

    Iltalehti kertoo, että heitä oli lähestynyt lukija uudella ötökkälöydöllä Jalostajan purkkihernekeitosta. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta vuoden aikana, kun yrityksen tuotteesta löytyi ötökkä.

    Iltalehden aiemmin saamien tietojen mukaan hyönteisiä on havaittu purkeissa, joissa on seuraavat koodit: 04.01.2026/10:41 15594, 13.01.2026/09:25 155980, 02.02.2026/13:51 155941 ja 04.03.2026/09:18 155978.

    Oy Lunden Ab Jalostajan toimitusjohtaja Lauri Lunden kertoo Iltalehdelle, että yhtiö joutui muutaman huonon satovuoden jälkeen hankkimaan viime talvena herneitä poikkeuksellisesti Keski-Euroopasta.

    ”Pienessä osassa näistä Keski-Euroopasta hankituista herneistä keitetyistä hernekeitoista on löytynyt hernepiilokaskuoriaisia”, kirjoittaa Lunden sähköpostissaan Iltalehdelle.

    Jalostajan hernekeitot valmistetaan Lundenin mukaan normaalisti suomalaisista herneistä, eikä yhtiö ole valmistanut keittoa keskieurooppalaisista herneistä enää toukokuun jälkeen. Jalostaja onnistui hankkimaan lisää suomalaisia herneitä, joissa ei Lundenin mukaan ole vastaavaa kuoriaisriskiä.

    ”Toukokuun alun jälkeen olemme valmistaneet jo yli miljoona purkkia uutta hernekeittoa ja näistä iso osa on myös jo toimitettu kauppoihin. Näissä hernekeitoissa ei ole käytetty keskieurooppalaisia herneitä, eikä siis havaittu kuoriaisia”, hän kirjoittaa.

    Toimitusjohtajan mukaan Jalostajan tavoitteena on käyttää tulevaisuudessa kaikissa yhtiön hernekeitoissa aina suomalaisista herneistä.

    Lundenin mukaan kuluttajapalautteiden määrä hyönteislöydöksiin liittyen on ollut selvässä laskussa jo keväästä lähtien. Lisäksi hän muistuttaa, ettei tuote ole siinäkään tapauksessa terveydelle vaarallinen, vaikka siihen olisi päätynyt hyönteinen.

    ”Erittäin harmillista tämä tietysti kuitenkin on. Pahoittelemme tapahtunutta jokaiselle hernekeiton kuluttajalle, jolle on tällainen hernekeittopurkki sattunut. Kehotamme ilmoittamaan asiasta kuluttajapalveluumme ja tämän jälkeen hävittämään tuotteen”, Lunden kirjoittaa Iltalehdelle.

    Lundenin mukaan jokainen viallinen tuote hyvitetään lahjakortilla, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla.

    ”Toivomme tietysti, että kuluttaja on meille valmis antamaan uuden mahdollisuuden, vaikka olisi viallisen tuotteen saanut.”

    Lue lisää:

    Iltalehti: Jalostajan ötökkäyllätykset hernekeitossa jatkuvat – toimitusjohtaja toivoo kuluttajilta ”uutta mahdollisuutta”

    Artikkelin aiheet
    Jalostaja
    hernekeitto
    hyönteis­löydö
    Oy Lunden Ab
    elintarviketurvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle