• Perussuomalaisten Halla-aho uskoo kannatuskyselyjä korkeampaan kannatukseen – viime päivien sote-jupakka "vahvisti mielikuvaa suhmuroinnista"

    Perussuomalaisten vaaliteltoilla ihmisiä ovat puhuttaneet maahanmuuttoon, ilmastoon ja eläkkeisiin liittyvät kysymykset.
    Hallituksen muodostamisesta tulee Halla-ahon mukaan vaikeaa, jos vaalituloksesta tulee viimeisten gallup-lukujen kaltainen.
    Hallituksen muodostamisesta tulee Halla-ahon mukaan vaikeaa, jos vaalituloksesta tulee viimeisten gallup-lukujen kaltainen. Kuva: Päivi Sivonen
    Uutiset
    13.4.201913:53
    STT

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo, että puolueen kannatus voi eduskuntavaaleissa nousta viimeisiä kannatuskyselyjä korkeammaksi.

    Halla-aho kampanjoi lauantaiaamuna Tuusulan Jokelassa Uudellamaalla. Halla-ahon esiintyminen houkutteli useita kymmeniä kuulijoita Jokelan keskustassa järjestetyille maalaismarkkinoille.

    "Uskon, että meillä on mahdollisuuksia parempaan tulokseen kuin mitä viimeinen gallup lupasi. Paljon riippuu siitä, miten ihmiset lähtevät äänestämään. Ennakkoäänestys vaikutti ihan hyvältä, äänestysprosentti oli kohtuullisen korkea", Halla-aho sanoi STT:lle.

    Halla-ahon mukaan perussuomalaisten kannatuksen nousu mielipidekyselyissä selittyy sillä, että aiemmin epävarmat äänestäjät ovat lyöneet kantansa lukkoon vaalien lähestyessä. Perussuomalaisten lopullista ääniosuutta Halla-aho ei halunnut lähteä ennustamaan.

    Halla-ahon viimeinen kampanjointipäivä keskittyy Suomen suurimpaan vaalipiiriin Uudellemaalle, vaikka Halla-aho itse on ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä. Vierailukohteina olivat Jokelan ohella Järvenpää ja Espoo.

    "Hyvä meininki on ollut, paljon ihmisiä ollut liikkeellä ja ehdokkailla ollut hyvä tunnelma. Ei voi valittaa", Halla-aho sanoi.

    Halla-ahon mukaan ihmisiä ovat vaalitoreilla eniten puhuttaneet maahanmuuttoon, ilmastoon ja eläkkeisiin liittyvät kysymykset.

    Viime päivinä esiin nousseet epäselvyydet sote-uudistuksen valmistelussa eivät Halla-ahon mukaan ainakaan paranna ihmisten mielikuvaa politiikasta.

    "En usko, että se ainakaan parantaa ihmisten mielikuvaa siitä, miten sote-uudistusta valmisteltiin ja ennen kaikkea siitä, miten kokoomus sitä valmisteli. En usko, että tämä kovin suurena yllätyksenä tulee kenellekään. Tämä vain vahvistaa mielikuvaa suhmuroinnista", Halla-aho arvioi.

    Hallituksen muodostamisesta tulee Halla-ahon mukaan vaikeaa, jos vaalituloksesta tulee viimeisten gallup-lukujen kaltainen.

    "Mitä vaikeampaa hallituksen muodostaminen on, sitä enemmän perussuomalaisilla on sanottavaa siihen asiaan", Halla-aho sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Jussi Halla-aho
    Perussuomalaiset
    eduskuntavaalit
    sote-uudistus
    vaalikampanjointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle