Suomeen odotetaan tänään ennätysmäärää loppiaisturisteja, kertoo Kaupan liitto. Liiton mukaan kaupat ovat saaneet poikkeuslupia aukioloon ympäri Suomen. Kaupat saavat olla auki Itä- ja Kaakkois-Suomeen maakunnissa sekä suurimmissa kaupungeissa. Lapissa auki saavat olla poikkeuslupaa hakeneet yritykset.
Myös julkisen liikenteen aikatauluissa on muutoksia loppiaisena. Esimerkiksi VR:n kaukojunat noudattavat pääosin sunnuntaiaikatauluja.
Helsingin seudun kauppakamarin selvityksen mukaan pelkästään Uudellemaalle ennustetaan loppiaiseksi 26 000:ta venäläisturistia. Kauppakamarin mukaan venäläiset kuluttavat Suomen-vierailullaan 180 euroa päivässä.
STT