• Ilmastoennusteet povaavat voimistuvia tuulia

    Ilmastomallit ennustavat nykyistä voimakkaampia tuulia Suomeen. Roudattomat talvet pahentavat metsille koituvia tuhoja. Vakuutusalalla riskejä hinnoitellaan jo.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    25.5.201217:10
    MT toimitus

    Ilmastoa ennustavien laskentamallien mukaan tuulet voimistuvat Suomessa keskimäärin tulevina vuosikymmeninä. Harvinaisia, tuhoisen voimakkaitakin myrskyjä sattuu aiempaa useammin.

    Lisäksi ilmaston lämpeneminen itsessään pahentaa metsien myrskytuhoja. Tähän ovat syynä roudattomat talvet. Ne yleistyvät sitä mukaa, kun ilmasto lämpenee.

    Etelä- ja Keski-Suomessa ilmasto on lämmennyt 1980-luvulta asti nopeasti aivan ilmastotutkijoiden mallien mukaan.

    Viime talven Tapanin- ja Hannun päivän myrsky oli ensimmäinen pahoja tuhoja aiheuttanut talvimyrsky. Menneiden vuosikymmenten metsätuhot ovat sattuneet lähes poikkeuksetta syysmyrskyissä ja keskikesän ukkosten aikaan.

    Jälleenvakuuttajien maksut nousevat

    Suomen toistuvat myrskyt on huomattu jälleenvakuutusyhtiöissä. Kasvanut riski nostaa suomalaisten vakuutusyhtiöiden maksuja, kertoo osastonjohtaja Antti Nyrhinen Pohjolasta.

    ”Suomen lintukotoaika lienee ohi”, Nyrhinen totesi Ilmatieteen laitoksen seminaarissa perjantaina.

    Kahden viime vuoden myrskyt ovat molemmat aiheuttaneet yli 100 miljoonan euron vahingot.

    Vakuutusyhtiöt varautuvat suurtuhoihin ottamalla vakuutuksen kansainvälisistä jälleenvakuutusyhtiöistä. Niissä seurataan Nyrhisen mukaan myös pitkän aikavälin kehityskulkuja, kuten ilmastoennusteita.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    myrskyt
    vakuutusala
    metsätuhot
    ilmastoennusteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle