• Sikainfluenssa tappoi neljännes-miljoona ihmistä

    Uutiset
    27.6.201216:00
    STT

    Kolmen vuoden takainen sikainfluenssapandemia oli luultua tappavampi, arvioidaan tuoreessa tutkimuksessa. Tutkijat laskevat, että sikainfluenssaan kuolleita oli yli 280 000, mahdollisesti jopa lähes 580 000.

    Maailman terveysjärjestö WHO on vahvistanut laboratoriotutkimusten perusteella uhrien määräksi 18 500. Tutkijat tähdentävät kuitenkin, että läheskään kaikilta kuolleilta ei otettu näytteitä.

    H1N1-virus alkoi levitä keväällä 2009. WHO julisti pandemian ohitetuksi elokuussa 2010.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sikainfluenssa
    H1N1-virus
    pandemia
    WHO
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle