• Lintilä haluaa selkeyttä poistoihin

    Uutiset
    3.4.201316:00
    JUHANI VIITALA

    Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä arvostelee hallitusta yritysverotuksen kiristämisestä. Hänen mukaansa poistojärjestelmää ollaan muuttamassa epäselväksi.

    Hallitus kirjaa maaliskuun kehysriihen satona poistojärjestelmän muutoksen yritysten verotuksessa. Lintilä vaatii selvitystä uudistuksesta.

    ”Hallituksen pitää välittömästi kertoa kuinka se aikoo poistojärjestelmää uusia, tämä on oikeus ja kohtuus yrittäjille.”

    Omana käsityksenään Lintilä sanoo, että yritysten poistot muutetaan hyödykekohtaisiksi. Tämä tarkoittanee menojäännöspoistoista luopumista.

    ”Verotuksessa siirrytään hyödykkeen taloudellista käyttöaikaa vastaaviin poistoihin.”

    Lintilän mukaan tämä merkitsee verotuksen selvää kiristymistä monessa yrityksessä. Hallitus alentaa yhteisöveroa, mutta iskee samalla avokämmenellä.

    Yritysten investoinnit edellyttävät Lintilän mukaan pitkän ajan suunnitelmia. Hallitus on muuttamassa poistojärjestelmää huonosti kannustavaksi.

    Johtaja Timo Sipilä MTK:ssa pitää nykyistä poistojärjestelmää selkeänä. Ne ovat yksinkertaiset verovelvolliselle ja hallinnolle menojäännöksestä tehtyinä.

    ”Niiden osalta ei järjestelmää ole syytä muuttaa”, Sipilä ehdottaa.

    Maaseudun Tulevaisuus ei tiistaina saanut vastauksia hallitusryhmien tai valtiovarainministeriön veroasiantuntijalta, miten hallitus aikoo muuttaa poistojärjestelmää.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Mika Lintilä
    poistojärjestelmä
    yritysverotus
    Suomen hallitus
    veropolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle